Mitsubishi Ralliart Finlandin väreissä ajava Salo jatkaa viime vuodelta tutun Mitsubishi Lancer Evolution IX -auton ohjaimissa. Kilpuri on käyty talvitauon aikana huolellisesti läpi.
– Alustassa ja voimansiirrossa oli menneen kauden jälkeen eniten kehitettävää. Hämeenlinnassa on tärkeää nähdä, miten niissä tehdyt muutokset toimivat kilpailuolosuhteissa. Tähän mennessä ajettujen testien osalta asiat ovat näyttäneet menneen parempaan suuntaan, Salo valottaa.

Salo ja Stenberg starttaavat kuuden erikoiskokeen mittaiselle reitille ensimmäisenä nelivetona numerolla 27. Perään lähtevät niin Salolle tutut SM-sarjan kilpakumppanit Teemu Arminen, Jarmo Mikkonen ja Toni Klemets kuin numerolla 42 ajava Mika Häkkinen.
– Harmi, kun talvi näyttää menevän ohi ja kelistä on odotettavissa pehmeä ja vaikea. Toivottavasti edeltä lähteneet ovat vetäneet suurimmat loskat sivuun.

Vanajanlinna Ralli ajettiin edellisen kerran vuonna 2006, jolloin Salo sijoittui yleiskilpailussa toiseksi Jarmo Mikkosen jälkeen. Karkkilalainen ei ole asettanut testiralliinsa minkäänlaisia menestystavoitteita.
– Ensisijainen tähtäin ei ole tuloksen teko hinnalla millä hyvänsä, mutta en tietoisesti lähde löysäilemäänkään. Kun kypärän laittaa päähän, niin voitosta toki ajetaan, Salo sanoo.

Teksti:
Mari ja Mervi Salonen
SaloRacing, tiedotus

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste