Neljättä kertaa Longyoun ympäristössä ajettavaan ralliin osallistuva Salo testasi kisa-autoaan alkuviikosta. Testikilometrien jälkeen karkkilalaisautokunta on varsin luottavainen.
– Lähdimme testeissä liikkeelle aika pitkälti viimevuotisista säädöistä. Teimme niihin vielä pieniä muutoksia ja nähtävästi parempaan suuntaan, Stenberg luonnehtii.
– Auto kulkee ja käyttäytyy nyt yllättävän hyvin. Myös palautuminen Evo ysin ajatusmaailmaan onnistui taas helposti, Salo vakuuttaa.

Longyoun ralli päättyi vuosi sitten Salon ja Stenbergin osalta useammasta rengasrikosta ja jarrumurheista huolimatta palkintopallille.
– Ehjille pätkille teimme ihan kelpo aikoja. Ongelmista pitäisi pysyä erossa, jotta kilpailusta tulisi tällä kertaa tuloksellisempi, Stenberg toteaa.

China Rallyssa ajetaan paitsi Kiinan rallimestaruuspisteistä myös Aasia-Tyynenmeren sarjan pisteistä. Salo starttaa reitille lähtönumerolla 12. Kuljettajia odottaa kaksi vaativaa kisapäivää, 16 erikoiskoetta ja yhteensä 220,7 ek-kilometriä. Reitti on keskinopeudeltaan Kiinan kilpailuista hitain, eivätkä sääolosuhteet tee rallista helppoa.
– Keli on muuttunut testipäivän jälkeen viileämmäksi ja sateisemmaksi. Varmasti tiet menevät mutaisiksi, mutta tuskin ne niin paljon ehtivät pehmetä kuin viime vuonna, jolloin satoi rankasti koko viikon, Juha pohtii.
– Hidas, pitkä ja raskas kilpailu on luvassa, Salo ja Stenberg luonnehtivat.

Teksti:
Mari & Mervi Salonen
SaloRacing, tiedotus

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste