Viimeksi Kouvolassa Salo niittasi ek-kilometrejä vauhdissa, joka jätti taakse niin kotimaiset WRC-kuljettajat kuin ryhmätoveritkin.
– Kovaa pitää lähteä ajamaan tälläkin kertaa, samalla sykkeellä kuin Kouvolassa. Annetaan mennä niin lujaa kuin osataan, pidetään auto tiellä ja katsotaan sitten päivän mittaan, miten kisa alkaa muodostua. Jos on varaa, niin himmataan, Salo täsmentää.
Pistejohdon Salon kanssa jakavan Jari Ketomaan puuttuminen lähtölistalta ei karkkilalaisautokunnan kisataktiikkaan juuri vaikuta.
– En ole uhrannut asialle ajatustakaan. Teen oman suorituksen. Täytyy toki ajaa tarkasti ja välttää turhaan leikkailemasta sisäpenkoilta, mutta kyllä lähden 110 lasissa hyökkäämään niin kuin ennenkin, Juha vakuuttaa.
– Uudenkaupungin kilpailussa ajetaan perinteisesti pienin eroin, joten ei siellä paljon pääse löysäilemään. Kisa pitää hoitaa kunnialla, eihän eroa Kostiinkaan (Katajamäki) ole kuin kaksi pistettä, Mika Stenberg vahvistaa.

Kuun alussa Neste Oil Rallin PWRC-kuljettajien johtovauhdin hurjaan ulosajoon päättänyt Salo on kuitannut tapahtuman menneeksi.
– Se tapahtui, mikä tapahtui. Asialle ei enää voi mitään. Olen sen käsitellyt täysin. Jyväskylässä oli kova yritys ja tsemppi päällä, silloin voi lipsahtaa. Näissä vauhdeissa onnistumisen ja epäonnistumisen raja on hiuksen hieno. Nyt se raja ylitettiin ja toivotaan, ettei ylitetä uudestaan.

Salon ja Stenbergin suomenmestaruuden tavoittelua Jyväskylän kaato ei häiritse. Tekniikka on kunnossa ja tuttu punainen Mitsubishi Lancer EVO IX vireessä.
– Vielä tänään käymme kokeilemassa, että kaikki toimii, auto ahtaa ja kulkee niin kuin sen pitääkin kulkea. Mitään dramaattista ei tarvitse tehdä. Vähän kulkupuolta katsotaan.

Salo ja Stenberg starttaavat kahdeksan erikoiskokeen reitille ykkösnumerolla lauantaina klo 10:01.

Teksti: Mari ja Mervi Salonen

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste