Kanta-Hämeen vauhdikkaille ja luonteikkaille teille on laadittu kaikkiaan yhdeksän erikoiskokeen ja 110 EK-kilometrin mittainen reitti, joka tarjoaa kuljettajille haasteita ja rytminvaihdoksia.
– Kaikki on valmista tulevaan. Keravan rallin jälkeen on ajettu asiakastilaisuuksia, joten ajotuntuma soralle on hyvä. Ennen kisaa huollamme vielä auton ja tarkastamme, että kaikki on kunnossa. Kaikki on tehty mitä tehtävissä on, Salo sanoo.
Kesäkauden ensimmäisissä SM-osakilpailuissa reitille ensimmäisenä lähetetään WRC-autot sekä etuvetoluokkien kuljettajat.
– Etuvedot menevät edellä. Niiden jäljiltä ajolinjat voivat jonkin verran erota meidän linjoistamme. Liukastakin voi siksi olla. Eteeni starttaa kuitenkin kaksi R5-luokan autoa, joten en usko, että meillä on mitään hätää. Pääasia on, että päästään pitkän tauon jälkeen taas ajamaan kovaa kilpaa.
Salo muistuttaa, että letkan kärjessä ajavat WRC-autot saavat mennä menojaan.
– Ajetaan me SM-sarjaa. Onnistuessa R5:lla voisi päästä heitä lähelle, mutta ei me niiden aikoja seurata. Mennään pätkä kerrallaan. Jokainen niistä on oma kilpailunsa, jossa pitää suorittaa niin hyvin kuin vain pystyy. SM1-luokan voitosta totta kai lähdetään ajamaan. Tasainen ja kova suoritus alusta loppuun on yleensä avain menestykseen, Salo muistuttaa.
SM Riihimäki -ralli käynnistyy lauantaina Riihimäen keskustasta kello 11:01. Kilpailussa ajetaan kaikkiaan yhdeksän erikoiskoetta, joiden yhteispituus on 110,43 km. Päivän aikana kilpailijat käyvät kahdesti (klo 13:55 ja klo 17:04 alkaen) Riihimäen Urheilupuiston alueella huollossa. Rallin maali sijaitsee Riihimäen keskustassa Ragnar Granitin Aukiolla, jonne ensimmäisiä kilpailijoita odotetaan kello 19:32 alkaen.
Lisätietoja:
www.saloracing.com
www.rallism.fi
Facebook
Teksti: Juha Salon tiedotus.