Eroa rallin voittoon ja Salon ohi kahdella viimeisellä EK:lla  ajaneeseen Teemu Asunmaahan jäi 6,2 sekuntia.

– Meille on tullut tavaksi johtaa rallia väärään aikaan. Ykkönen  pitäisi olla maalissa eikä kilpailun puolivälissä. Ei vaan, kaikki  tunnustus Teemulle (Asunmaa) hyvästä ajosta. Tehtiin mitä pystyttiin  ja kaikki pelasi hienosti.

– Viimeisellä pätkällä otimme riskejä eikä ajovirheitä tapahtunut.  Silti tuli neljä sekuntia takkiin, joten hatunnosto Teemulle, ja  piste, Salo totesi rallin maalissa.

Talvikauden jälkeen SM1-luokan yhteispisteissä toisena ajava Salo  muistutti, että Tahkolla he eivät olleet enää samalla tavalla  vastaantulijoita kuin edellisessä SM-rallissa Mikkelissä.

– Pakettimme oli täällä jälleen parempi ja nopeampi kuin Mikkelissä.  Kesäksi on mietittävä lisää, mitä voisimme tehdä vielä paremmin.  Vaikka renkaat ja auto toimivat täällä mainiosti niin omasta  ajamisestani pitää ainakin ottaa lisää terävyyttä irti.

– Kautta on vielä neljä SM-rallin verran jäljellä, joten mestaruuden  suhteen tässä ei ole vielä mitään menetetty tai ratkaistu. Mestaruuden  voittamiseen tarvitaan voittoja myös kesän SM-osakilpailuista, Salo  muistutti.

Ralli SM-sarjan kesäkausi käynnistyy 19.-20. toukokuuta Riihimäeltä.  Kesän ohjelmassa on kaikkiaan neljä SM-osakilpailua. Sarja päättyy  syyskuun lopussa Tampereelle.

Tuloksia, Tahko SM-ralli, Nilsiä:

1. Teemu Asunmaa –  Jonne Halttunen Skoda 52:03,9

2. Juha Salo – Jarno Ottman Peugeot + 6,2

3. Jarkko Nikara – Sayaka Adachi (J) Subaru + 14,9

SM1-luokan pistetilanne 3/7 osakilpailua:

1. Teemu Asunmaa –  Jonne Halttunen Skoda 84

2. Juha Salo – Jarno Ottman Peugeot 61

3. Jarkko Nikara – Sayaka Adachi (J) Subaru 46

Teksti: Marko Mäkinen

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste