Rallin SM-sarja on kokenut muutoksia. Alkava kausi tuo tullessaan uudenlaisen kilpailukalenterin sekä uusia kasvoja ratin taakse. Yhdeksättä kauttaan isossa N-ryhmässä ajavan Juha Salon leirissä ei ole levätty talvitauolla. Uusi Mitsubishi Lancer Evo IX on valmistunut rivakkaan tahtiin Karkkilan tallilla. Salo on syystäkin tyytyväinen uuteen ajokkiinsa.
– Pojat ovat tehneet hyvää työtä. Pääsin kokeilemaan autoa yli sadan kilometrin verran, eikä isompia lastentauteja ilmennyt. Luottamus uuteen autoon on hyvä, niin ikään viime vuonna Evo ysillä ajanut Salo sanoo.
– Ajamme vielä testiä torstaina, jolloin saamme kokeilla vielä muutamia muutoksia, kartturi Stenberg vihjaa.

Tuoreen auton lisäksi Salon ja Stenbergin kausi käynnistyy uudella rengasmerkillä. Pirellin renkaat ovat vaihtuneet Micheliniin.
– Uusi rengasmerkki antaa mahdollisuuden opetella uutta. Menestys ei jää kiinni renkaista. Tavoite on jatkaa Michelinin ykkösputkea ja hankkia merkille voittoja. Pirelli palveli meitä vuosia, eikä niissäkään renkaissa ollut moittimista, Juha kertoo.

Kolminkertainen ison N-ryhmän Suomen mestari odottaa innoissaan kauden alkua. Salo on asettanut tavoitteet jälleen korkealle.
– Toivotaan, että viime vuoden epäonnen putki on taakse jäänyttä elämää. Viime kauden huono tuuri oli monen asian summa. Pronssi ei tyydyttänyt yhtään, siksi nyt keskitytään ajamaan ehjä ja virheetön kausi, Mitsubishi Ralliart Finlandin tukema kuljettaja miettii.
– Kaudesta on tulossa kova kapina, Mika Stenberg viittaa tiukkaan vastukseen.
Viime kauden mestari Jari Ketomaa sekä paluun SM-sarjaan tekevä Kosti Katajamäki tekevät Salon ohella ison N-ryhmän voittotaistelusta kovatasoisen.

Kauden avaavaan Tunturi-ralliin Salo ja Stenberg starttaavat lähtönumerolla neljä. Kaksipäiväinen ralli, 12 erikoiskoetta, 219 ek-kilometriä sekä arktiset olosuhteet tekevät rallista todellisen seikkailun.
– Pätkät ovat nopeita ja haastavia. Reitti on todella hyvässä kunnossa. Voisi sanoa, että luvassa on lentokeli, sillä tiet ovat jääpohjaisia. Tarkkana pitää olla, koska tänä vuonna ei ole tukea antavia valleja apuna, Salo valottaa.

Salo ja Stenberg tähtäävät viimevuotiseen tapaan Arctic Lapland Rallyn ryhmävoittoon. Kuinka korkealle ison N-ryhmän voitolla päästään yleiskilpailussa, jää nähtäväksi. Se on varmaa, että karkkilalaiskaksikko tahtoo SM-pistekärkeen heti avauskilpailusta.

Teksti:
Mari ja Mervi Salonen
SaloRacing, tiedotus

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste