Juha Salon ja kartturi Mika Stenbergin SM-kauden startti sujui mestarillisessa otteessa. Kuudesta erikoiskokeesta Salo kirjautti nimiinsä peräti viidesti ryhmäpohjat.
– Ihan hyvä fiilis tämän päivän kisasta jäi, voin olla tyytyväinen. Auto kulkee hyvin, maksimipisteet tuli ja saimme ajaa kokonaisuudessaan hyvää kilvanajoa, Juha Salo tunnelmoi yötauolta.
– Tiedä sitten ajoimmeko kuitenkaan niin kovaa, ettemmekö paikoittain olisi pystyneet jopa kiristämään vauhtia.
Mitsubishin uusin versio toimi Salon käsittelyssä moitteetta.
– Jarrujen kanssa oli pientä ongelmaa, mutta se oli periaatteessa oma virheeni, Juha kertoi.

Salo sai painella Lapin lumiränneissä tosissaan. Jo ennalta kovatasoiseksi povatun N-ryhmän haastajat hengittivät mestarin niskaan. Aivan lähietäisyydelle pääsi vain Juho Hänninen, joka nipisti Salon edestä kolmospätkän pohja-ajan.
– Kolmosella sattui pieni vaihdevirhe ja yhdessä kohdassa oli paljon irtolunta. Pasmat menivät hetkeksi sekaisin, Salo kuittasi kolmen sekunnin tappion.

Juha Salo otti Tunturin ensimmäisen päivän voitosta tililleen 12 SM-pistettä. Toiseksi sijoittunut Hänninen hävisi voittajalle 7,3 sekuntia. Anton Alén oli ryhmän kolmas.

Huomenna rallikaravaani urakoi seitsemän erikoiskoetta, yhteensä 168 ek-kilometriä. Matkaan startataan tämän päivän tuloksista. Mitsubishi Ralliart -kaksikko, Salo – Stenberg, tähtää huomenna pitkäaikaisen haaveensa täyttymiseen, Tunturi-rallin kokonaiskilpailun voittoon.
– Kemijärven suunnalla on huomenna mieluisia pätkiä. Samalla kaavalla lähdetään matkaan, Salo päätti.

Teksti:
Mari ja Mervi Salonen
SaloRacing, tiedotus

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste