Edellinen kilpailu Valkeakoskella päättyi Toni Klemetsin voittoon. Salo ja  Stenberg jäivät voittajasta minimaalisen 0,8 sekunnin päähän. Juha Salo  tunnustaa, että parivaljakko kärsi hämäläisillä teillä tekniikan lisäksi  ylikunnosta. – Se, että meillä ei ollut uudessa autossa välitettyä vaihdelaatikkoa, johon oltiin talven aikana jo totuttu, oli yksi tekijä, minkä vuoksi ei oltu omalla tasollamme. Autosta löytyi myös lastentauteja lähinnä  voimansiirrossa. Täytyy kuitenkin sanoa, että olin itse ylikunnossa. Ajoimme  liikaa testiä, itsevarmuus meni yliyrittämiseksi. Täytyisi olla terveen  kriittinen omalle suoritukselleen koko ajan. Nyt kun tämä on opittu, ei samaa virhettä tehdä enää toista kertaa, Salo mietiskelee.


Mitsubishi Ralliart -tiimissä ajavat Salo ja Stenberg ovat Kouvolassa  tuntemattoman reitin lisäksi auton tekniikan kannalta uuden haasteen edessä.  Vuokra-autossa talvikaudella ollut suorakytkentälaatikko osoittautui hyväksi  ratkaisuksi, joten sellainen on nyt odotettavissa myös Salon Evo 8 MR  -versioon.


– Välitetty laatikko on tulossa Italiasta. Olemme siinä uskossa, että saamme sen vielä kisaan mennessä, Salo kertoo. – Jos uutta vaihdelaatikkoa ei tule, ajamme vakiolaatikolla. Suorakytkentälaatikosta olisi meille suuri etu, siitä huolimatta vaikka emme sitä ehtisi paljoakaan testaamaan, Stenberg jatkaa.


Salon ja Stenbergin valmistautuminen Kouvolaan on testikilometrien osalta jäänyt vähäiseksi. Valkeakoskella korkattuun Lanceriin on kuitenkin etsitty kuumeisesti parannuksia, ja niitä on löytynytkin erityisesti moottoripuolelle.


Kun kaudesta on ajamatta enää kolme osakilpailua, Salo johtaa N-ryhmän SM-sarjaa 22 pisteellä. – Hyvillä mielin voin lähteä Kouvolaan. Pistetaulukko näyttää meidän kannaltamme hyvältä. Valkeakosken sijoitus oli pettymys, mutta saimme sieltä silti erittäin hyvää tietoa, mitä voimme hyödyntää loppukaudella, Salo  päättää. Ryhmäjohtajan keltaisilla numerolapuilla matkaan lähtevän kaksikon, Salo – Stenberg, tavoitetta ei tarvitse kysyä. Vain voitto kelpaa.


Teksti: Saloracing tiedotus

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste