Salo enteili Joensuun rallista tiukkaa taistelua. Sellaisena kilpailu pysyikin ensimmäisellä erikoiskokeella, jossa karkkilalaiskuljettaja jakoi nopeimman ajan Jukka Ketomäen kanssa. Rallin puoliväliin mentäessä Salo oli jo tehnyt ratkaisevan tuntuisen etumatkan kilpakumppaneihin – ilman ongelmia Salo ei luopuisi 18,5 sekunnin kärkitilastaan.

Salolla ja Stenbergillä ei ollut vaikeuksia pitää johtoasemaansa, sillä rallin päätöspuolikas oli kaksikolta ongelmaton ja virheetön.
– Nelonen ja vitonen rykäistiin oikein menemään. Varsinkin vitosella lennettiin ja hypittiin. Siellä oli paljon hienoja paikkoja. Oli kyllä hauskaa. Toiseksi viimeisellä pätkällä hävisin muutaman sekunnin, kun jouduin tiellä olleen yleisön takia nostamaan ja jarruttamaankin täyden vauhdin paikassa. Viimeinen tuli hyvin, mutta ei siinä ollut enää sellaista puristusta, Salo kuvaili.
Rallin päättäneen yli 30 kilometriä pitkän erikoiskokeen maalissa hymyili tyytyväinen mies.
– Ei se nyt niin helppoa ollut kuin ehkä näytti. Meillä oli tosi hyvä päivä. Kaikki pelasi loistavasti, eikä tehty virheitä. Ajo oli rauhallisen tuntuista, mutta se riitti kuitenkin.

Voitollaan Salo nousi SM-pisteissä kärkipaikalle yhdeksän pistettä tänään neljänneksi sijoittunutta Mitsubishi Ralliart Finland -tiimikaveriaan Kosti Katajamäkeä edellä. SM-kesäkausi startataan 12.6. Kouvolassa.
– Takana on hyvä talvikausi hyvässä vauhdissa. Kesäkauden alkuun on paljon aikaa. Tauolla on tarkoitus ajaa testiä ja mahdollisesti kisa Baltiassa

KESÄKAUTEEN KARTANLUKIJAVAIHDOS

Juha Salolle tuleva kesä tuo mukanaan muutoksia, sillä hänen ja pitkäaikaisen kartanlukijan Mika Stenbergin tiet rallipoluilla eroavat ainakin toistaiseksi. Kesäkaudesta 2001 rallin SM-sarjassa yhdessä esiintynyt kuljettajakaksikko on saavuttanut neljä rallin suomenmestaruutta, kolme hopeaa sekä yhden pronssin. Kesäkuussa ajettavasta Kouvolan rallista alkaen Saloa kartturoi Tomi Tuominen.
– Sama tahti toivottavasti jatkuu. Vie varmasti oman aikansa, kun tottuu kuuntelemaan toisen ääntä. Sen ei kuitenkaan pitäisi muodostua kynnyskysymykseksi, koska Tomi lukee nuottia aika paljon sillä tyylillä, mihin olen tottunut,
Salon vierustoveri ei ole vaihtunut yhdeksään vuoteen. Sekä Salo että Tuominen ovat molemmat rallin ammattilaisia, joten yhteistyö löytänee omat uomansa nopeasti.
Stenberg siirtyy Jari Ketomaan kyytiin rallin MM-sarjaan.
– Juha kanssa on tullut paljon voittoja ja menestystä, vaikka alku ei ollut ruusuinen. Vuosien mittaan on tapahtunut paljon kehitystä ja hauskaa on ollut, Mika kiitteli.

Teksti:
Mari ja Mervi Salonen
SaloRacing, tiedotus

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste