– Aika hankala päivä oli. En päässyt alussa sellaiseen vauhtiin kuin ennakkoon odotin, joten jäimme Vihavaisesta aika paljon. Auto toimi muuten hyvin, mutta varsinkin hyppyjen alastuloissa se otti paljon pohjasta kiinni, joten hiukan varovainen täytyi olla. Lisäksi kun iltapäivällä alkoi satamaan, niin auton lasit menivät huuruun, enkä nähnyt mitään. Kaiken kaikkiaan tietysti olen tyytyväinen voittoon. Seuraavaksi ajamme Viron EM-rallin tai Suomen MM-rallin, mutta täytyy nyt tämän jälkeen pohtia tarkemmin kumpaan osallistumme. Viron kilpailu on tällä hetkellä vahvempi vaihtoehto, kahdeksankertainen suomenmestari Salo kertoi.

SM1-luokan sisäisessä kamppailussa toisen sijan vei Jussi Vainionpää, joka kilpaili ensimmäistä kertaa SM-ralleissa tuoreella Citroen DS3 R5 -autollaan. Luokan kolmanneksi ajoi Joonas Soilu.

SM2-luokan voiton Joensuussa nappasi alavutelainen Teemu Asunmaa, jolle luokkavoitto oli kolmas perättäinen. Toiseksi luokassa ajoi Risto Immonen ja kolmanneksi Henri Kolsi. Luokan kärkikuljettajista Joni Nikko ja Kristian Kiviniemi joutuivat keskeyttämään. Asunmaalle päivä oli kaksijakoinen.

– Aamun lenkki oli tarkoitus tulla kovaa ja mielestäni tultiinkin, mutta ei kuitenkaan pysytty muiden kyydissä. Pikkuisen ehkä annetaan tällä hetkellä tehoissa muille tasoitusta. Nikon ja Kiviniemen tiputtua pois tein selkeän päätöksen löysätä vauhtia ja ajaa ilman turhia hölmöilyjä maaliin. Silti meinasin ajaa pihalle samassa paikassa kuin Vihavainen, mutta onneksi pysyttiin tiellä. Ensi viikolla selviää ajammeko Neste Oil Rallissa vai sen oheiskilpailussa Vetomiehissä, Asunmaa kertoi.

SM3-luokassa jännitettiin toki kilpailun voittajia, mutta myös Tulevaisuuden Tähti -palkinnon finaalivaiheeseen pääseviä kandidaatteja. Luokan voitti kiuruveteläinen Jari Huttunen, joka nappasi kauden toisen voittonsa. Toiseksi luokassa ajoi Joni Viitala ja kolmanneksi Tommi Järvinen. Huttusen päivä oli täynnä dramatiikkaa.

– Aika vaikea päivä oli. Neljännellä erikoiskokeella meitä haittasi anturivika ja huollon jälkeen meni sitten eturengaskin sekä kytkinvaijeri rikki. Onneksi selvittiin noiden ongelmien kanssa, mutta aivan sataprosenttista keskittymistä se kyllä vaati, että läpi päästiin. Huomenna lähdetään sitten katsomaan minkälainen se Tulevaisuuden Tähti -projekti on, tyytyväinen Huttunen totesi kilpailun maalissa.

Huttusen lisäksi Tulevaisuuden Tähti –projektin finaaliosuuteen pääsivät Ville-Markus Marttinen, Joonas Tokee ja Joni Viitala. Finaaliosuus alkaa huomenna sunnuntaina nuotituskokeella yhdessä MM-sarjassakin kartturoineen Jarmo Lehtisen kanssa.

SM4-luokassa nähtiin todellinen yllätysvoittaja, sillä korkeimmalle korokkeelle nousi Karjalan oma poika Jesse Turunen, jolle kilpailu oli ensimmäinen SM-tason ralli. Toiseksi luokassa ajoi Janne Seluska ja kolmanneksi nopein oli Jarkko Savolainen. Turunen oli rallin jälkeen yhtä hymyä.

– Tämä oli tosiaan meidän ensimmäinen SM-ralli ja siihen nähden meni kyllä todellakin yli odotusten. Tarkoitus oli lähteä tekemään tänne lähinnä nuottitreeniä, mutta näköjään vauhtia riitti enempäänkin. Toki kärjestä tippui muutama kova nimi, mutta ralli on raakaa. Saatoimme hieman saada etua tutuista teistä, mutta kyllä ne silti piti täysin nuotista ajaa, sillä ei ulkomuistiin voi näissä vauhdeissa luottaa. Kaiken kaikkiaan meillä oli onnistunut päivä ilman ongelmia, joten totta kai tyytyväinen pitää olla, Turunen sanoi.

Mainitsemisen arvoinen on myös kotiteillään ajaneen Vesa Hirvosen suoritus Suomi Cupissa, jossa hän F-ryhmän BMW:llä ajoi koko SM-Itärallin yleiskilpailun neljänteen sijaan oikeuttavan tuloksen.

Rallin SM-sarja jatkuu kauden viidennellä osakilpailulla Turussa 28.-29. elokuuta.

Ralli SM -osakilpailu 4/6, SM-Itäralli, 13.6.2015, Joensuu
Tuloksia

SM1-luokka
1) Juha Salo 47.44,6 2) Jussi Vainionpää + 5,6; 3) Joonas Soilu + 2.22,0 ; 4) Kim Niemi + 2.29,1; 5) Antti Matikainen + 2.53,0

SM2-luokka
1) Teemu Asunmaa 48.44,6; 2) Risto Immonen + 1.20,3; 3) Henri Kolsi + 1.41,0; 4) Tapio Lauronen + 1.43,2; 5) Juha Pasanen + 2.49,3

SM3-luokka
1) Jari Huttunen 50.14,8; 2) Joni Viitala + 24,1; 3) Tommi Järvinen + 51,9; 4) Ville-Markus Marttinen + 1.04,6; 5) Anssi Rytkönen + 1.14,0

SM4-luokka
1) Jesse Turunen 50.22,9; 2) Janne Seluska + 29,7; 3) Jarkko Savolainen + 44,2; 4) Jussi Teppo + 2.00,6; 5) Kimmo Linden + 3.11,7

SM-pisteet 4/6 ajetun osakilpailun jälkeen:

SM1-luokka
1. Juha Salo 102,5
2. Jussi Vainionpää 67,0
3. Teemu Suninen 40,0
4. Niko Veikkanen 31,5
5. Joonas Soilu 24,0

SM2-luokka
1. Teemu Asunmaa 89,5
2. Joni Nikko 73,5
3. Kristian Kiviniemi 52,5
4. Kees Burger 40,0
5. Juha Pasanen 22,0

SM3-luokka
1. Jari Huttunen 72,5
2. Joonas Tokee 62,0
3. Jaro Kinnunen 60,5
4. Ville-Markus Marttinen 54,0
5. Joni Viitala 36,0

SM4-luokka
1. Ville Hautamäki 67,5
2. Jussi Teppo 57,0
3. Joonas Lindroos 50,0
4. Kimmo Linden 45,5
5. Jarkko Savolainen 45,0

Tiimimestaruuspisteet
1. Hannu’s Rally Team 182,5
2. Printsport 117,5
3. L.A.D.-Service 97,5
4. Jan Dohmen Rally Team 44,0
5. Dynamo 22,0
6. Suzor Rally Team 15,0

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste