Salo jätti kartanlukijansa Mika Stenbergin kanssa kotoisen Neste Oil Rallin tällä erää ajamatta. Alle ei ollut mahdollista saada WRC-autoa, joten N-ryhmän Jyväskylässä vuonna 2003 voittaneen autokunnan kohdalla reilun puolentoista kuukauden mittainen rallitauko on mahdollistanut kilpurin kokonaisvaltaisen kehitystyön.
– Auto on huollettu tässä välissä aikalailla perusteellisesti. Tehtiin loppukautta varten tosissaan iso remppa. Lähinnä keskityimme konepuolelle, mutta myös alustaan ja voimansiirtoon. Ajettavuutta pyrimme niin ikään parantamaan. Jospa näillä monilla pikkujutuilla pystyisimme jonkun kympin kilometriltä nipistämään, Juha valottaa.
Salo kurvaili rallin alla testit niin soralla kuin asfaltillakin.
– Ei Uki niiden valossa kauhean huonolta pitäisi näyttää. Mutta eivät ne suuret sanat päätä halkaise. Kisassa pitää mennä todella kovaa. Lauantaina sen varsinaisesti vasta näkee, miten homma pelaa. Luottavaisena voin lähteä ja toivottavasti on tuurikin matkassa.
Vaikka Salo ja Stenberg johtavatkin sarjaa puhtaalla pelillä, mukavin pistesaldoin, ei kaksikko ole ollut täysin tyytyväinen suorituksiinsa.
– Trendi on meillä ollut viime aikoina se, että alussa olemme jääneet heti muutaman sekunnin. Sitä on ehdottomasti käännettävä. Terävämmin pitää lähteä mukaan ensimmäisistä kilometreistä alkaen, Stenberg tietää.
N-ryhmäläiset starttaavat Uudessakaupungissa A-ryhmän kärjen perään – Salo lähtönumerolla 4.
– Aina parempi niin, ettei tarvitse lähteä ladun avaajana matkaan, Salo kuittaa.
Ralli käynnistyy lauantai-aamuna kello 10.01. Edessä on kahdeksan kovavauhtista varsinaissuomalaista erikoiskoetta.
Teksti:
Mari ja Mervi Salonen
SaloRacing, tiedotus