Kilpailu alkoi poikkeuksellisesti jo eilen, jolloin rallista ajettiin ensimmäinen erikoiskoe. Salon ja Stenbergin kellottama aika lyhyellä kahden kilometrin mittaisella yleisöpätkällä oli 4,5 sekuntia Ari Vihavaisen pohja-aikaa hitaampi.
– En oikein syttynyt mikkihiiri-pätkälle. Sen lisäksi vaihdelaatikon kanssa oli ongelmia. Erot eivät missään nimessä olleet vielä siinä vaiheessa ratkaisevia, Salo luonnehti.
Yön aikana Salon Mitsubishiin asennettiin suorakytkentävaihdelaatikon tilalle vakiolaatikko. Se ei kuitenkaan pelannut kisavauhdissa yhteen käyttäjänsä kanssa.
– Vakiolaatikon välitys ei ollut sama, eikä ajotyylilleni sopiva. Sen piikkiin tätä lopputulosta ei kuitenkaan voi laittaa. Ennemminkin yliyrittämisen, jota tuli liikaa eilisen ja tämän aamun avauspätkän ongelmien jälkeen, Salo tunnusti.
Rallin SM-sarjaa jatketaan kesäkuun 14. päivä Keravalla. Salolle keskeytys voi tietää keltaisten ovinumeroiden siirtymistä toisen auton kylkiin.
– Ei se nyt maailmanloppu olisi, jos ei pääsisi kesäkauteen lähtemään ykkösnumerolla. Enemmän taitaisi olla etu kuin haitta.
Teksti:
Mari ja Mervi Salonen
SaloRacing, tiedotus