Kerimaa-juhlasprint on kansallisuuden ohella myös Historic-sprint 2014 sarjan osakilpailu ja AKK:n alue 6:n aluemestaruusosakilpailu. Tämä huomioidaan myös melkoisen poikkeuksellisena ajojärjestyksenä. Ensimmäisenä reitille nimittäin starttaavat historic-luokan kilpailijat. Heidän jälkeensä reitille lähtevät naiset, sitten nuoret, seniorit, juniorit ja lopuksi yleisen luokan kuljettajat. Toinen lähtö toteutetaan luokittain samassa järjestyksessä, mutta luokkien sisällä käännetyssä nopeusjärjestyksessä. Tämä tarkoittaa sitä, että kierrosaikoja seuraavat saavat jännittää todennäköisesti kilpailun viimeiseen lähtöön saakka sitä päivän nopeinta aikaa.
Kerimaa-juhlasprintin 2,5 kilometrin rata sisältää sekä alku- että loppuosaltaan yhteensä 800 metriä päällystettä. Väliin jäävä 1,7 kilometriä on alkuosaltaan leveämpää ja kovapintaisempaa valtiontietä ja loppuosa kapeampaa kylätietä.
Kerimaa tunnetaan paitsi haasteellisen ja mielenkiintoisen sprint-reitin ja sen ympärille rakennetun lupsakan kilpailutapahtuman kokonaisuutena, myös miellyttävänä ja hyvät palvelut omaavana lomakeskuskokonaisuutena. Kilpailusta lisätietoja kertoilee mielellään Urpo Kosonen numerossa 050 5670482 tai sähköpostilla urpo.kosonen@elisanet.fi. Mukavan kisa- ja rentoutusviikonlopun mahdollisuuksista puolestaan saa lisätietoja osoitteesta www.kerimaa.fi.