Ensimmäisen ajopäivän avauserikoiskokeella vuorossa oli kevyt hangessa vierailu risteyksessä, jonka jarrutuksen myös muutama muu huomasi haasteelliseksi. Tästä yleisön avustuksella matka jatkui, mutta päättyi muutaman kilometrin päähän jälkeen ulosajoon. Auto jäi ajokuntoon, mutta nostaminen hangesta ei tullut kyseeseen kesken käynnissä olevan erikoiskokeen, koska auto oli sen verran hankalassa paikassa.

­- Oma virhe, väärä nuotti paikkaan ja auto kevyesti nurin. Vauriot jäivät vähäisiksi, kommentoi Juho Koski-Lammi perjantain tapahtumia.

Auto saatiin parsittua kasaan perjantai-iltana. Suurin operaatio oli tuulilasin vaihto. Ralli2-säännön turvin Koski-Lammi pääsi jatkamaan kilpailua seuraavana kilpailupäivänä. Lauantai alkoi varovaisella ajolla ja luoton hakemisella, ajoilla kympinsakin molemmin puolin. Kahdeksannelle erikoiskokeelle kellotus oli kuudenneksi nopein. Yhdeksännellä, päivän toiseksi viimeisellä erikoiskokeella Ford-kaksikolle tuli kuitenkin maapallo lähemmin uudestaan tutuksi ja matka jäi lopulta kesken pätkän jälkeen, vaikka auto jäikin jälleen ajokuntoiseksi.

– Eipä tästä kisasta ihan hirveästi käteen jäänyt, harmittaa kyllä todella paljon. Kiitokset kuitenkin nostajille nostoavusta sekä huollolle, kun laittoivat auton kuntoon perjantain jälkeen. Kiitokset myös kaikille tukijoille kilpailun mahdollistamisesta. Mikkelissä ei voida kuin parantaa tästä.

Teksti: Koski-Lammi Motorsport tiedotus.

Osasto