Kolme viikkoa sitten rallin SM-sarjan avauskilpailussa Rovaniemellä Hiltunen ajoi erinomaista rallia aina kymmennennelle erikoiskokeelle saakka, jolloin A-ryhmän toinen sija ja sen tuomat toiseksi korkeimmat SM-pisteet valuivat ajovirheen ja sitä seuranneen ulosajon seurauksena lappilaiseen hankeen. Nyt kolme viikkoa myöhemmin Hiltunen tähtää onnistumiseen ja SM-pistepussin avaamiseen.

– Arctic Lapland ralli sujui ulosajoa ennen paremmin kuin osasin odottaa. Pääsin nopeasti uuden autoni ja sen kujeisiin kiinni kunnes kilpailu päättyi pettymykseen. Mutta se kisa on nollattu ja nyt startataan luottavaisin mielin kohti Suomen rallimaailman pyhätön erikoiskokeille. Edessä on esimerkiksi legendaarinen Lankamaa ja kuuluisa Valkola hieman Suomen MM-rallista poikkeavassa muodossa, raportoi Hiltunen rallin tutustumisjaksolta.
 
– Eilen torstaina ajoimme noin 50 erikoiskoekilometrin testit, jossa pääsimme ravistamaan ranteet kuntoon. Laskimme mm. autoa alemmaksi ja saimme hyvin fiiliksen päälle. Kuitenkin pienenä kompastuskivenä näen edelleen luoton puuttumisen tekemiini nuotteihin. Tällä WRC-autolla pitää ajaa mutkat ns. kaasu auki eikä pumppaillen eli minun pitää mutkiin mentäessä valita se nopeus jolla koko mutkan meinaan läpi ajaa. Ongelma on siinä, että liian nopea nuotti aiheuttaa liian kovaa mutkaan menemisen jolloin en luota auton käyttäytymiseen ja tilanteita tulee. Tähän asiaan pyrimme nyt nuotitusjaksolla erityisesti keskittymään, kertoi Hiltunen suunnitelmistaan.

SM Peurunkarallin ensimmäinen erikoiskoe käynnistyy lauantaina klo 11.13. Jukka Hiltunen ja Panu Plosila Ford Focus RS WRC’03 ralliautolla starttaavat kisaan lähtönumerolla 8.

Lisätietoa löydät Jukka Hiltusen kotisivuilta osoitteesta www.jukkahiltunen.com

Jukka Hiltusen tiedotus,
Jani Kekoni / Plopcrew Productions
Digitaalisen median tuotantostudio
www.plopcrew.net

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste