Espoolainen Ford Focus RS WRC’03 ralliautoa ohjastava Jukka Hiltunen II-kuljettajansa Panu Plosilan kanssa lähtivät kilpailuun toiveikkain mielin. Edellisen osakilpailun jälkeinen kolmen viikon tauko oli käytetty hyödyksi tiimin tehdessä kovaa nuottitreeniä petratakseen suoritustasoaan.

Nilsiässä kilpailijoita odotti erittäin haastavat, kapeat mutta silti talven kolmen SM-rallin parhaimmat erikoiskokeet. Hiltusella edessä oli suuri haaste saada kahdessa aikaisemmassa kilpailussa ontunut nuottikieli toimimaan siten, että kauden toisen osakilpailun palkintokorokesijoitus olisi ollut uusittavissa.

Tahko SPA SM-rallissa kilpailijoiden urakka alkoi perjantai-iltana ajetulla yleisöerikoiskokeella. Lauantaina ralliautoilijat mittasivat paremmuuttaan seitsemällä metsäerikoiskokeella. Hiltunen sai kilpailuun jäätävän startin kilpailun avauserikoiskokeella tapahtuneen ajovirheen seurauksena – Focus lipsahti sisämutkan hankeen juuttuen puoleksi minuutiksi lumikinokseen. Lauantaisille metsäerikoiskokeille Hiltunen starttasi haastajana A-ryhmän 15. sijalta.

– Haukkuutin yhden mutkan vain piirun verran liian sisältä, mutta se oli riittävästi lumipenkan imaistessa auton hankeen. Ajovirhe söi paljon arvokkaita sekunteja. Emme kuitenkaan antaneet sen haitata suunnatessamme toisen kilpailupäivän metsäerikoiskokeille, raportoi Hiltunen.

Janne Tuohinon avustuksella alustasäädöt kohdalleen

Tahko SPA SM-rallissa järjestäjän laatima reitti oli erittäin haasteellinen. Pikataipaleilta löytyi niin pientä ja syheröistä kuin isoa ja täysillä ajettavia osuuksia. Kilpailun järjestäjällä on suhteet yläkertaan kunnossa, sillä kilpailupäivän sää oli kuin morsian – Aurinko valaisi maisemaa täydellä terällä pikkupakkasen säestäessä kilvanajoa korkeiden lumikinosten keskellä.

Kilpailua edeltäneenä torstaina Hiltunen tiimeineen ajoi Tahko SPA SM-rallin ennakkotestit, joissa he sai apuja kanssakilpailijaltaan Janne Tuohinolta. Jannen tietotaito WRC-autoista ja niiden säätämisestä osoittautui maineensa arvoiseksi.

– Oli hienoa seurata ammattimiehen otteita autoni ratin takana hänen hienosäätäessä autoani sopivaksi Nilsiän vaativiin olosuhteisiin. Jannen vinkkien avulla autostani tuli paljon loogisempi ajaa ja se pureutui tien pintaan entistä paremmin. Tiimin ulkopuolisen ammattihenkilön näkemykset ovat aina tervetulleita ja tästä kehitystyöstä täytyy nostaa hattua ja kiittää Jannea avusta.

Lauantaina lumipenkka kutsui kahdesti uudestaan

Toisen kilpailupäivän aamun valjettua kuljettajat käynnistivät moottorit suunnatakseen seitsemälle vaativalle metsäerikoiskokeelle. Hiltunen aloitti hyökkäyksen ajaen avauspätkälle A-ryhmän kolmanneksi nopeimman ajan jääden vain 0,7 sekuntia ryhmäpohjat ajaneesta Janne Tuohinosta. Kolmannella pikataipaleella yrittäminen kostautui heti erikoiskokeen ensimmäisessä risteyksessä kilpurin lipsahtaessa hankeen puolen minuutin arvoisesti. Jukka ei kuitenkaan lannistunut vaan jatkoi kilpailemista ajamalla tiukasti kärkikuljettajien vauhdissa. Kuitenkin viidennellä pikataipaleella hanki kutsui keskeytyksen arvoisesti. Tuohon mennessä Hiltunen oli noussut A-ryhmän kuudenneksi.

– Kuulin II-kuljettajani Panu Plosilan nuotin väärin ja peli oli sillä selvä. Vaikka lumitöiden jälkeen pääsimme jatkamaan, päätin runsaan aikahukan seurauksena kääntää auton keulan huoltoalueelle ja keskeyttää kilpailun. Eiköhän kolme ulosajoa yhdessä kilpailussa ollut tarpeeksi, Hiltunen kertoi.

– Kaikesta huolimatta minulle jäi positiivinen maku siitä, että tiukka opintojakso niin nuotituksen kuin auton säädön merkeissä sujui erinomaisesti. Pieniä ajovirheitä sekä ulosajoja lukuun ottamatta olen tyytyväinen toisen ja neljännen erikoiskokeiden aikoihin. Tiedämme mitä osa-aluetta meidän on kehitettävä kesäkautta silmällä pitäen, joten suuntaamme jälleen kotiläksyjen tekoon, Hiltunen jatkoi.

Seuraava SM-osakilpailu ajetaan kolmen kuukauden kuluttua Keravalla. Tätä ennen Hiltunen käy korkkaamassa kesäkauden avatuksi toukokuussa Virossa ajettavassa kansainvälisessä Tallinna rallissa.

Lopputulokset Tahko SPA SM-ralli, Nilsiä: top-3:
1. Jussi Välimäki & Jarkko Kalliolepo, Mitsubishi Lancer Evolution VIII gr.A, 1.06.45;5
2. Ari Vihavainen & Asko Sairanen, Ford Focus RS WRC’01 gr.A, +11.4 sek
3. Jari Ketomaa & Miika Teiskonen, Subaru Impreza WRX STi 2008, gr.N, 16,0 sek

kesk. Jukka Hiltunen & Panu Plosila, Ford Focus RS WRC’03, ulosajo

Lisätietoja löydät Jukka Hiltusen kotisivuilta osoitteesta www.jukkahiltunen.com

Jukka Hiltusen tiedotus,
Jani Kekoni / Plopcrew Productions
Digitaalisen median tuotantostudio
www.plopcrew.net

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste