Keski-Uusimaa SM-ralliin Hiltunen starttasi II-kuljettajansa Mikko Markkulan kanssa. Seitsemän nopeatempoista erikoiskoetta ja noin 104 erikoiskoekilometriä sisältänyt ralli ajettiin kahtena kolmen erikoiskokeen lenkkinä joka huipentui Vantaalla toteutettu lyhyt super-erikoiskoe. Koska kilpailijat joutuivat ajamaan ilman huoltoa yli 51 erikoiskoekilometriä, oli heidän syytä välttää virheitä sekä erityisesti rengasrikkoja. Hiltunen starttasi kisapäivään muistaen Tallinna -rallin tapahtumat.
– Tallinnassa erinomaisesti alkanut kilpailumme kaatui johtoasemasta rengasrikkoihin. Ennen kilpailua teimme autoomme pientä huoltotyötä lähinnä ohjattavuuden parantamiseksi. Kuitenkin ensimmäisellä erikoiskokeella ja sen ensimmäisissä mutkissa huomasin että muutostoimenpiteidemme seurauksena kilpurimme ohjattavuus oli huonontunut entisestään. Ohjaus oli hidas eikä tahtonut palautua paikoilleen. Koska kolme ensimmäistä erikoiskoetta oli tahkottava ilman huoltoa, oli puolet rallistamme piloilla sen avausmetreistä lähtien, kertasi kolmeen erikoiskokeeseen selvästi pettynyt Hiltunen.
Kolmen ensimmäisen erikoiskokeen jälkeen, iltapäivän huoltotauolle saavuttaessa olivat yhtä kolmea WRC-autoa ohjastanut Hiltunen II-kuljettajansa Mikko Markkulan kanssa A-ryhmän kolmannella sijalla, 21,1 sekuntia A-ryhmää johtanutta Toyota Corolla WRC-kuljettajaa Juha Vuorelaa perässä. Huollossa ohjausasetukset palautettiin kilpailua edeltäneelle tasolle, jonka seurauksena Hiltunen pääsi parempaan vauhtiin.
– Aamupäivän kolme erikoiskoetta ajettiin iltapäivällä uudestaan ja me olimme huoltotöiden jälkeen huomattavasti paremmassa vauhdissa – erikoiskokeet taittuivat noin sekunnin kilometriä kohden ripeämmin. En kuitenkaan ajanut maksimivauhtia, sillä en esimerkiksi rengasrikkoja välttääkseni uskaltanut oikoa mutkia tarpeeksi. Nyt kuitenkin ollaan hyvällä tiellä ja A-ryhmän kolmas sija antoi rutkasti luottamusta tekemisiini. Siitä suuri kiitos kuuluu vakiokartturiani Tapio Suomista tuuranneelle Mikko Markkulalle. Hänen vahva tietotaito auttoi minua myös kehittämään nuottiani, joten nälkää kolmen viikon päästä ajettavaan kauden kuudenteen SM-ralliin jäi runsaasti, Hiltunen kertoi.
Seuraava SM-osakilpailu ajetaan heinäkuun ensimmäisenä viikonloppuna Kouvolan ympäristössä.
Lopputulokset Keski-Uusimaa SM-ralli, A-ryhmä:
1. Juha Vuorela, Toyota Corolla WRC, 49.05;6
2. Jussi Välimäki, Mitsubishi Lancer Evolution VII, +22;7sek
3. Jukka Hiltunen, Ford Focus RS WRC’02, +36;6sek
Lisätietoja löydät Jukka Hiltusen kotisivuilta osoitteesta www.jukkahiltunen.com
Jukka Hiltusen psta,
Jani Kekoni / Plopcrew Productions
Digitaalisen median tuotantostudio
www.plopcrew.net
040 515 6870