– Ennen kilpailua teimme pieniä muutoksia automme jousitukseen. Ne eivät kuitenkaan toimineet odotetulla tavalla, sillä automme takapää ei pureutunut tiehen kuten olimme ajatelleet. Rallin kahdella avauserikoiskokeella tilanteita oli enemmän kuin riittävästi ja kolmannella pikataipaleella suistuimme vasemmalle taittavan mutkan sisäkurviin. Perä lähti alta ja kuljettajista tuli matkustajia, kertasi Hiltunen tapahtunutta.

– Ulosajo harmittaa suunnattomasti, sillä nyt jos koskaan olisi todella tärkeää ollut saada alle paljon ehjiä erikoiskoekilometrejä. Huollossa olisimme tehneet muutoksia alustaan ja sitä kautta saada lisää varmuutta kilpailemiselle. Muutama hyvä erikoiskoeaika ei kovin paljoa ole tässä vaiheessa kilpailukautta lämmittänyt, ripitti Hiltunen itseään.

Ralliautoilun SM-sarjan kolmas ja samalla talvikauden viimeinen kilpailu ajetaan jo reilun viikon kuluttua Joensuussa. Hiltunen suuntaa itärajan hienoille rallipoluille kotiläksyjä tehden.

– Automme ajettavuuden eteen on edessä paljon töitä. Nyt on tärkeää saada automme alustasäädöt kuntoon ja sitä kautta nostettua vauhti tasolle, jolla sen olisi pitänyt jo kauden alussa olla. Uskon, että Joensuussa olemme varmasti kilpailukykyisempiä, Hiltunen mietiskeli.

Lopputulokset SM Vaakuna ralli, Top-5:
1. Jari Ketomaa & Miika Teiskonen, Subaru Impreza WRX STi, 56:19,4
2. Jarkko Nikara & Petri Nikara, Mitsubishi Lancer Evolution IX, +27,8sek
3. Jussi Välimäki & Marko Sallinen, Mitsubishi Lancer Evolution IX, +49,2sek
4. Kristian Sohlberg & Peter Flythström, Subaru Impreza WRX STi, +1:01,1sek
5. Jukka Ketomäki & Jarkko Alanen, Mitsubishi Lancer Evolution X RS, +1:05,7sek

kesk. Jukka Hiltunen & Jarkko Kalliolepo, Peugeot 207 S2000, ulosajo

Lisätietoja saat Jukka Hiltusen kotisivuilta osoitteesta www.jukkahiltunen.com.

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste