Kuuden osakilpailun sarjasta Mikkeli on siis viides, sarjan päätös taasen ajetaan muutamaa viikkoa myöhemmin Kouvolassa. Juniorit ajavat pisteitä neljässä luokassa mutta mestaruuksia jaetaan vain yksi, lisäksi Nuorten SM ajaa omassa luokassaan omasta mestaruudestaan. Kuudesta kilpailusta huonoiten sujuneen pistemäärä tiputetaan loppupisteistä pois.

Junioreissa tilanne on tasainen ainakin pisteiden valossa. Neljän kärki on seitsemän pisteen sisällä toisistaan. Johdossa on RSJM1-luokan kärkinimeksi tällä kaudella ankkuroitunut TUA:n Ville Aromaa VW Polo GTI V1600:llaan, pisteitä on kertynyt 57 kappaletta.

– Viime viikolla laiteltiin autoa kuntoon ja saatiin samalla mieskin tikkiin, käytiin nimittäin tikkaamassa sormi torstai-iltana. Laitilaan suunnattiin kuitenkin ajamaan testikisaa, joka sujui ongelmitta, kunnes öljynpainevalo vilahti viimeisellä erikoiskokeella. Keskeytettiin varotoimenpiteenä, kaikki on tarkastettu nyt, pyöränkulmat säädetty ja itselle tuntemattomaan Mikkeliin suunnataan tiukkaa kisailua odottaen.

Toisena 54 pisteellään on MhMK:n Miko Jalava. Jalava kilpailee Toyota Corolla GT:llään RSJM4-luokassa ja on ollut niin luokkansa kuin sarjankin nopein kuljettaja kolmesti, yksi keskeytys konerikkoon on rasitteena.

– Kotikenttäetua ei juurikaan ole kun ei ole Mikkelistä kilpailukokemusta, mutta penkalla olen katsojana toki ollut. Voittoa toki tavoitellaan ja reitin varrella on varmasti paljon tuttuja, järjestettiin yhteistyökumppaneille ja tukijoukoille bussikuljetuksen kannustamaan. Toivotaan että kisa alkaa hyvin niin sitä kautta se tuloskin sitten tulee.

Tasapisteissä Jalavan kanssa on NilUA:n Topi Kärki joka ajaa RSJM3-luokassa. Hänellä taasen on rasitteena kauden mittaan ollut luokan lähtijämäärien vähyys, lähtijämäärä kun vaikuttaa luokassa menestyneiden lisäpisteisiin.

– Kesätauon aikana ehdittiin hieman testata kalustoa. Perinteeksi tuntuu muodostuvan että viat saadaan tehokkaasti ulos. Niinpä tälläkin kertaa jää aivan kisan lähiajalta testit ajamatta, mutta Mikkeliin auto on kyllä iskussa.

Neljäs nimi mitalitaistoissa on LahUA:n Henri Timonen Honda Civic Type R:llä. Pisteitä on kertynyt 50 ja kausi on sujunut kaikkineen hyvin, mutta kantona kaskessa on ollut samassa luokassa ajavan Jalavan erinomainen vauhti.

– Saapahan nähdä mitä tarttui MM-rallin ajamisesta matkaan. Siellä kun ajettiin nelivetoisella Ford Fiesta Rally3:lla ensimmäinen nuottikisa ja nyt palataan kaksivetoiseen ja nuotittomaan ajoon.

Nuorissa alkukauden valtias oli K-KUA:n Ville Vatanen, joka otti ensin kolme voittoa putkeen, mutta lipsahti sitten Pohjanmaalla ojaan ja jäännöspisteille.

Vataselle pisteitä on kertynyt 58 ja voitolla hän varmistaisi Nuorten mestaruuden jo Mikkelissä.

– Taktiikkamme on sama kuin tähänkin asti, kovaa on ajettava ja podiumilla on oltava. Turha on vielä varmistella, pitää vaan ajaa. 

Vatasen takana on hyvin tasaista, toisena Henri Sääskilahti (LMM) 39 pisteellään, kolmantena Raoul Dahlqvist (E-TMK) 38 pisteellään tasapistein Joonas Ojalan (MhMK) kanssa. Mitalitaistossa mukana ovat vielä mukana myös Aatu Hakalehto (AAU) 30 pistettä, sekä Viljami Salminen (SaloUA) 26 pistettä.

Lauantaina illan jo taittuessa hämärään, saavutaan maaliin Mikkelin Satamaan ja tiedetään kruunataanko siellä jo yksi mestaruus.

SM Ralli Mikkeli / Osallistujat (autourheilu.fi)
SM-Ralli – Juniorit (rallism.fi)

RSJM pistetilanne 4/6 osakilpailua

RSJM
1. Ville Aromaa 57p
2. Miko Jalava 54p 
3. Topi Kärki 54p 

Nuorten SM
1. Ville Vatanen 58p
2. Henri Sääskilahti 39p 
3. Raoul Dahlqvist 38p 

SM-Ralli – Tulokset ja sarjapisteet (rallism.fi)

Ralli SM / Viestintä

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste