Moottorin saapuminen Suomeen kesti, eikä osallistuminen Mäntsälän testikilpailuun lopulta toteutunut.

– Pari viikkoa kesti moottorin tulo Suomeen ja vasta torstaina auto kävi ensimmäistä kertaa Joensuun osakilpailun jälkeen. Perjantaina oli pakko levätä, joten jätettiin myös shakedown väliin, Lindberg harmitteli.

– Kiitokset erityisesti SetPromotionille ja mekaanikoille, että saatiin moottori ennen kisaa keulaan ja toimimaan.

Pitkän tauon jälkeen ajorytmin löytäminen voi viedä aikaa, mutta Renault-kuski nakutteli tasaisia tuloksia lähes heti rallin alusta asti.

– Eka pätkä nyt meni vielä vähän tunnustellessa, kun ei oltu ajettu metriäkään, mutta kakkonen ja kolmonen tuli jo paremmin. 

Viimeistään huollon jälkeen rytmi oli jälleen löytynyt, mutta ajopaikka toi haasteita irtosoran täyttämille kahdelle viimeiselle erikoiskokeelle.

– Toinen lenkki oli myös ihan hyvä, vaikka jouduttiin jonkin verran liukastelemaan irtosoralla. Jos vähän puhtaampaa olisi ollut parilla viimeisellä pätkällä, niin ehkä olisimme taistelleet jopa paremmista sijoista vielä lopussa.

SM3-luokan viides sija toi Lindbergille kasan tärkeitä sarjapisteitä mitalitaistelua ajatellen. Myös Tulevaisuuden Tähti -kilpailu etenee kohti loppusuoraa, kun ajamatta on enää yksi osakilpailu ennen ratkaisevia valintatestejä.

– Ihan tyytyväinen täytyy kyllä olla, kun ei oikein ollut mitään pohjaa tähän kilpailuun. Tällä valmistautumisella hyvä suoritus. Nyt pysyi keskittyminenkin yllättävän hyvin verrattuna alkukauteen. 

– Täytyy nyt valmistautua kunnolla Pohjanmaa Ralliin ja koittaa saada hyvä sijoitus sieltä, jotta pääsisi mukaan TT-kilpailun valintatestihin, toteaa Lindberg lopuksi.

Sarja jatkuu vajaan kuukauden kuluttua, kun vuorossa on Seinäjoella ajettava kauden viides osakilpailu Pohjanmaa Ralli.

SM3-luokan pistetilanne 4/7 osakilpailun jälkeen:

1. Jaro Kinnunen 88

2. Niko Mäkinen 55

3. Samuli Vuorisalo 54

4. Jussi Lindberg 46

5. Henri Hokkala 40

Teksti: Taneli Niinimäki / Jussi Lindbergin tiedotus

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste