Rallin aikana Lindberg ajoi kartanlukijansa Tuuka Tyyskän kanssa tasaisesti aikoja viiden sakkiin ja taakse jäi myös moni kokeneempi SM2-luokan kuljettaja.

– Kisa eteni aikalailla odotetusti. Ajettiin muutama kohtuullinen EK-aika ja muutama vähän heikompi, Lindberg selvitti.

Kahdeksan ajetun erikoiskokeen jälkeen rallin viimeinen pikataival jouduttiin perumaan huonojen olosuhteiden vuoksi, joten voimaan jäi sen hetkinen luokan neljäs sija.

– Olisin ollut tyytyväinen palkintokorokepaikasta, mutta nelivetokokemukseen nähden tämä oli ihan ok suoritus.

Kilpailun päätteeksi Lindbergille on kertynyt kilometrejä uuden auton kanssa vasta hieman yli 200, joten vauhti tulee varmasti vielä kasvamaan kunhan kokemusta kertyy enemmän.

– Perus ajaminen on löytynyt, mutta vielä on opeteltavaa tiettyihin kurveihin ajettaessa. Autoa saatiin kyllä säädettyä kisan aikana paremmaksi, Lindberg sanoi.

Rallin SM-kausi jatkuu Seinäjoella 14.-15. kesäkuuta ajettavalla Pohjanmaa Rallilla. Vielä ei tosin ole varmaa, nähdäänkö porvoolainen mukana lakeuden maisemissa.

– Mieli tekisi ruveta valmistautumaan Seinäjoelle, mutta mennään kisa kerrallaan. Autoon pitäisi vielä tehdä isoja päivityksiä, että se olisi kilpailukykyinen muiden luokan autojen kanssa. Me kuitenkin tähdätään enemmän ensi kauteen, joten katsotaan miten käy, ollaanko seuraavassa kisassa viivalla vai ei.

Tulokset SM2-luokka, SM Riihimäki Ralli 2019

1. Esa Ruotsalainen 51:39,4

2. Ville Hautamäki +2,7

3. Timo Mäenpää +41,5

4. Jussi Lindberg +1:19,2

5. Juha Salminen +1:58,7

Teksti: Jussi Lindbergin tiedotus, Taneli Niinimäki

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste