Viime vuonna nelivetoisella 1-divisioonan Citroënilla debyyttikautensa ajanut Jussi Pinomäki tekee paluun jälleen hetkeksi etuvetoisten pariin. Ruotsin Höljesissä Pinomäki ajaa tiiminsä toisella Renaultilla. Pinomäki on kolminkertainen Euroopan mestari 1A-luokassa.
– Osallistun Höljesiin 1A-divisioonan Rellulla. En ole ajanut etuvetoa liki kahteen vuoteen, joten hirveän korkein tavoittein ei voi kisaan lähteä. Tavoite on kuitenkin ajaa mahdollisimman hyvä tulos. Hienoa saada kuitenkin tiimin molemmat autot viivalle, Pinomäki iloitsi.
Kouvolan osakilpailun osalta Pinomäki ei vielä tiedä, millä autolla kilpailee.
– Autovalinta on vielä auki. Katsotaan, saadaanko sellainen auto, jolla on järkeä lähteä mukaan. Citroën meni ohi, koska en tehnyt ajoissa päätöstä. Jos en saa toista Relluamme vuokralle, niin sitten ajan sillä. Ensi keskiviikkoon mennessä pitää jo tehdä päätöksiä.
Kun on kerran päässyt maistamaan 1-divisioonan hirmujen vauhtia, on vaikea löytää motivaatiota tehottomampiin autoihin. Ykköseen tekee Pinomäenkin mieli.
– Totta kai. Tämä vuosi koetetaan vaan olla hommassa mukana ja toivottavasti saada sitten ensi kaudeksi jälleen täysi ohjelma. On ollut paljon asioita, joihin en ole itse pystynyt vaikuttamaan ja jotka ovat hankaloittaneet tämän kauden suunnitelmia. Lähdetään nyt ihan maltillisesti vain ajamaan, tuumaili Pinomäki.