Mikkelin Urheiluautoilijoiden Jussi Tiippana yhdessä kartanlukijansa Henri Arpiaisen kanssa saavuttivat selkeästi tavoitteensa SM Vaakuna-rallissa, kun kaksikko kaasutteli yleiskilpailun yhdeksänneksi. Samalla katkesi myös kolmen SM-kisan mittainen keskeytysputki.

– Iso taakka tippui harteilta, kun pääsimme viimeinkin maaliin. Kotikisaan ei todellakaan ollut paras mahdollinen tunne lähteä, koska kolme edellistä kisaa olivat päätyneet osaltani ulosajoon, kertaa Tiippana.

– Sijoitustavoite kympin nippuun täyttyi, ja mikä parasta, se tuli ilman yhtään oho-tilannetta ja äärimmäisen varmalla suorituksella. Ajossa on vielä paljon kehitettävää, etenkin jarrutuksissa olin lähes koko kilpailupäivän hieman hukassa. Käytössämme olevat vakiojarrut lämpenivät nytkin voimakkaasti ja tuntuma niihin heitteli pitkin kisaa.

Muuten Mitsubishi Lancer Evolution 9:llä kilpaillut kaksikko oli kalustoonsa tyytyväinen, vaikka hieman kilpailusta jäi hampaankoloonkin. Tiippana ja Arpiainen olivat parhaimmillaan SM1-luokassa kuudentena, mutta viimeisellä erikoiskokeella sijoitus putosi kolme pykälää.

– Pätkä tuli aina puoleen väliin asti hyvin, mutta sitten jarrutuntuma heikkeni ja ajo meni sekaisin. Aiemmin päivällä ajoin yleisöerikoiskokeen keskilukko vapaana, joten ajosta ei meinannut tulla mitään. Jälkikäteen arvioituna siinä menetettiin ehkä se yksi sijoitus, Tiippana pohtii.

Kilpailun voittoon ajoi Mikkelin oma mies Jari Ketomaa, mutta Ketomaan kilpaillessa sarjan ulkopuolisena kuljettajana saalistivat Tiippana ja Arpiainen SM-sarjalaisista kahdeksanneksi korkeimmat pisteet. Seuraava osakilpailu Joensuussa kolkuttelee jo oven takana kahden viikon päässä, ja kuljettajakaksikolla on siihen selkeä suunnitelma.

– Ajamme parit hyvät treenit, joissa keskityn jarrutuksiin ja päivitetään hieman jarruja. Joensuuhun on huomattavasti helpompi lähteä onnistuneen kisan jälkeen, ja siellä voi ajaa vapautuneemmin ja nostaa sitä kautta omaa vauhtiaan, Tiippana laskee.

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste