– Suurin yksittäinen syy olla osallistumatta Neste Ralliin on kilpailukykyisen kaluston puute. Koska kilpailu Jyväskylässä on aina ollut sekunttitaistelua, on turha lähteä viivalle vanhentuneella asiakasautolla. Neste Ralli ja sen reitti vaatii ehdotonta huippukalustoa eikä ralliurani kannalta taistelu viimeisistä pistesijoista juurikaan edistä sitä, perusteli Välimäki päätöstään olla osallistumatta Neste Ralliin.


Vaikka Jussi ei tuhansien järvien rallinakin tunnettuun kilpailuun osallistu, ei hän malta pysyä Jyväskylästä pois. Oma, jo legendaksi muodostunut VIP-kylä saa edellisvuosista poiketen nauttia päätähtensä seurasta eikä vaan naatiskella ohitse kiitävistä kilpureista.


– Neste Rally VIP-tapahtumaani on ilmoittautunut jo yli 500 vierasta! Mikäs sen parempaa heidän kannaltaan kuin nauttia sorasirkuksesta rallin ammattilaisen isännöidessä tapahtumaa erinomaisen musiikin ja nautinnollisen ruoan säestämänä. Tottakai veri vetäisi kisabaanalle, mutta joudun tänä vuonna tyytymään sen nuotittamiseen ensi vuotta varten, Välimäki visioi.


Painopiste APRCssä


Kilpaileminen sekä ennen kaikkea menestyminen Aasian-tyynenmeren rallisarjassa Mitsubishin ja MRF -renkaiden tuella on ollut valtava piristysruiske Jussi Välimäen ralliuralle. Menestyksen myötä Välimäen tavoitteet ja tähtäin on siirretty täysipainoisesti mestaruuden voittamiseen – ja APRC-mestaruus, jos mikä, vie Jussin uraa eteenpäin!


– APRC on alkanut paljon paremmin kuin koskaan uskalsimme toivoa. Ennen ensimmäistä osakilpailua Toni Gardemeisterin II-kuljettaja Jakke Honkanen ohjeisti meitä muistamaan, ettei tässä sarjassa ei ole kyse yhdestä näytön paikasta, vaan kokonaisesta kahdeksan osakilpailun sarjasta. On siis äärimmäisen tärkeää ajaa tasapainoisia suorituksia silti pitäen kiirettä erikoiskokeilla, totesi Jussin II-kuljettaja Jarkko Kalliolepo.


Kolmessa ajetussa kilpailussa Fast-Jussi on todistanut vauhtinsa ja varmuutensa sekä ennen kaikkea kykynsä ajatella koko vuotta eikä vain yhtä osakilpailua sekä sen voittamista. Nämä ominaisuudet ovat juuri niitä, mitä tehdastallien päälliköt kuljettajiltaan hakevat. Sarjassa ajaa myös tuotantoautojen MM-sarjaa johtava Toshihiro Arai, jonka alkukausi ei ole ollut läheskään niin loistava kuin Välimäen. Jussille Arai onkin paras mahdollinen vauhdin mittari.


Vaikka Jussi ei Neste Ralliin osallistu, tulemme silti näkemään hänet niin kotimaisilla rallipoluilla kuin myös rallin MM-sarjassa. Heinäkuun viimeisenä viikonloppuna Välimäen kotikilpailuna kurvaillaan kansainvälinen Pirelli -ralli, jossa Fast-Jussi nähdään VIP-auton ohjaimissa. Loppukaudesta 2005 on Jussilla tarkoitus kilpailla vähintään yksi asfaltilla ajettava MM-osakilpailu Ralliart Italian ylläpitämällä Mitsubishi Lancer Evo VIII kilpa-ajoneuvolla.


– Pullat ovat tämän kauden osalta hyvin uunissa, hehkutti Välimäki!

Lisätietoja Fast-Jussista löydät hänen kotisivuiltaan osoitteesta: www.jussivalimaki.com


Teksti: Jani Kekoni
Kuva: Lane Heenan

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste