– Ennen erikoiskokeelle lähtöä käsijarrun lukitus napsahti itsestään kiinni ja kilpuri jumiutui lähtölipun alle. Aikani sitä huljuteltuani lukitus vapautui ja pääsimme starttaamaan erikoiskokeille. Kuitenkin pikataipaleen aikana käsijarrun valo välillä vilahteli kojetaulussa ja se aiheutti ylimääräistä ohjelmaa, Välimäki kertoo.

– Käsijarrumurheista johtuen tultiin paikotellen optimaalisten ajolinjojen ulkopuolella ja maalilipulla ajattelin hävinneeni todella paljon kanssakilpailijoilleni. Yllätys oli suuri kun olimmekin toiseksi kiireisin, vain 0,6 sekuntia edellisen osakilpailun voittanutta Ruotsin Patrik Flodinia hitaampana, Välimäki jatkaa.

Huomenna edessä on kaksi kolmeen kertaan ajettavaa erikoiskoetta.

– Huolimatta hieman iäkkäästä autosta tuntuu se todella hyvältä. Moottorissa on voimaa ja kilpuri kääntyy todella herkästi. Huomisilta metsäerikoiskokeilta odotan paljon ja tarkoitukseni on tuoda tiimilleni täydet päiväkohtaiset pisteet. Vielä kun huollossa saadaan käsijarruongelmat karsittua pois niin saisin sataprosenttisen keskittymisen kilvanajoon, Välimäki kertoo.

Tulokset CRC Nanjing ek 1/13:
1. Patrik Flodin
2. Jussi Välimäki
3. David Higgins, +0,6sek
4. Mark Higgins, +0,9sek
5. Patrik Sandell, +1,0sek

Lisätietoja saat Jussin rallisivuilta osoitteesta www.jussivalimaki.com.


 

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste