– Erinomaisesti sujunut kilpailukausi sai arvoisensa päätöksen. Oli suuremmoinen fiilis seisoa yhteiskuvassa kahden suuren autourheilun maailmanmestarin, Sebastien Loebin ja Michael Schumacherin välissä ollen samalla yksi neljästä suomalaisesta palkitusta. Ja koska hyvä kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, olikohan paikkani yhtään tulevaisuutta enteilevä?, spekuloi mestari Välimäki jatkaen, – Kotisivuiltani löytyy lukuisa määrä kuvia Monacon palkintogaalasta.
Rallikuljettajan ammatti ei maailman helpoin homma
Nyt on aika tehdä päätöksiä tulevalle kilpailukaudelle. Myös Jussi Välimäki on tiiviisti vääntänyt kättä tulevan kauden kuvioista. Tällä hetkellä näyttää siltä, että jaossa olevien, palkallisten työpaikkojen määrä on kutistunut edellisestä kaudesta 12 kuljettajan verran. Tulevana kautena elantosa MM-sarjasta tulee saamaan vain kourallinen MM-kuljettajia ja loput joutuvat maksumiehiksi. Tätä asiaa Välimäki ei ole pitkään aikaan sulauttanut.
– MM-sarjaa on tietoisesti ajettu yhä enemmän kaupallisuutta kohden. Siitä on tullut tehdastallien ja rikkaiden rallikuljettajien temmellyspaikka eikä sinne ole asiaa, ellei lompakko ole kunnossa. On totta, että MM-sarjaan on haluttu tuoda yhä enemmän yksityistiimejä ja tietysti yksityiskuljettajia ajamaan pistesijoista vuotta, kahta vuotta vanhoilla WRC-autoilla. Itse kuljettajalle tämä on hieno, mutta kallis tarjous näyttää ajotaitojaan. Minkä takia kuljettajaparia lukuunottamatta kaikki muut rallitiimin jäsenet saavat palkkaa työstään ja tulosta tekevä kuljettaja joutuu maksumieheksi?, Välimäki kyseli jatkaen, – Olisiko FIAn korkea aika pohtia tätäkin kysymystä nyt kun enää kaksi tehdastallia näyttää taistelevan MM-pystistä tulevana kilpailukautena.
Mitsubishin vetäytyminen harmittaa
Kiistatta voidaan puhua rallin MM-sarjan olevan kriisissä. Mitsubishin yllättävä liittyminen Citroenin, Peugeotin ja Skodan joukkoon on vakava isku koko MM-sarjalle. Jäljelle jäävät tehdastalleista vain Ford ja Subaru. Kaikkien huulilla on varmasti koko MM-sarjan tulevaisuus. Näin myös Jussi Välimäen, jonka on todella pahoillaan niin Mitsubishin rallitoimintaa pyörittävän Mitsubishi Motors kuin heidän koko henkilökuntansa puolesta.
– MM-sarja alkaa vajaan kuukauden päästä, ja viivalla nähdään tasan kaksi tehdastiimiä, Ford ja Subaru. FIAn on nyt vakavasti pohdittava mihin suuntaan se on MM-sarjaa luotsaamassa, jottei MM-sarja kaadu omaan mahdottomuuteensa. Mitsun vetäytyminen ei onneksi vaikuta minun tulevan kauden kuvioihin, joskin minua suunnattomasti harmittaa erityisesti Mitsubishi Motors Motorsportsin pääjohtajan, Isao Toriin puolesta. Hän teki fantastista työtä nostamalla Mitsun suosta takaisin kilpailukykyiseksi rallitiimiksi. Olen todella surullinen, että kaikki loppuu näinkin yllättäen, Välimäki pahoitteli.
Jussi toivottaa rauhallista joulua ja menestyksekästä uutta vuotta 2006!
Viikon kuluttua se tulee taas! Maailman rikkain ihminen istahtaa oman kilpurinsa kyytiin ja alkaa jakamaan lahjoja kilteille tytöille ja pojille. Jouluna nähdään myös kuinka kiltti Jussi Välimäki on menneenä kilpailukautena ollut. Mikäli kiltteys mitattaisiin saavutettuna menestyksenä, Jussi hukkuisi lahjoihin, sen verran onnistunut Jussin kilpailukausi 2005 on ollut.
– Kaikille faneilleni, kanssakilpailijoilleni sekä ennen kaikkea yhteistyökumppaneilleni haluan koko sydämestäni toivottaa rauhallista joulua ja entistä menestyksekkäämpää uutta vuotta 2006. Jatketaan tulevana kilpailukautena samalla vauhdikkaalla polulla ja kerätään kannut kotiin myös tulevana vuotena, Välimäki toivotti.
Teksti ja kuva: Jani Kekoni / Plopcrew Productions