Portugalin lämmöstä Suomen kevättalveen palanut Välimäki huokuu intoa ja itseluottamusta, sillä talven kolmessa aikaisemmassa SM-rallissa vaivanneet moottoriongelmat on nyt saatu selvitettyä. Moottorin suutinvian seurauksena Välimäki II-kuljettajansa Jarkko Kalliolevon eivät ole päässeet haluttuun vauhtiin ja siten haastamaan niin A-ryhmän kuin yleiskilpailun kärkikuljettajia. SM Peurunkarallissa A-ryhmän kakkossijaa pitävä kangasalalainen rallikaksikko aikoo laittaa tuloslistan aikaisemmista SM-kilpailusta eroavaan järjestykseen.

– Laukaan ympäristö on meille tullut tutuksi pääsääntöisesti Suomen MM-rallin osalta. Olen osallistunut siihen kahdeksan kertaa ja jokaisella kerralla on laukaalaisia rallipolkuja sahattu suuntaan tai toiseen. Edessä on varmasti fantastinen rallikilpailu, sillä uskon niin erikoiskokeiden kuin ralliautoni soveltuvan entistä paremmin lapaseeni, analysoi Välimäki.

– Fiilikset on erinomaiset. AM-Works Juha Martikainen on saanut selvitettyä ralliautomme moottoria vaivanneet ongelmat. Myös jousitus sekä rengaspuoli ovat saaneet päivityksiä. Ajoimme ennakkotestit keskiviikkona Jämsässä ja olin todella vakuuttunut ralliautomme kilpailukyvystä. Jussilla on myös ennennäkemätöntä virtaa ranteissaan, joten uskon olevamme lauantaina erittäin kilpailukykyisiä, visioi Välimäen II-kuljettaja Jarkko Kalliolepo.

Jussi ja Jarkko starttaavat kauden neljänteen SM-kilpailuun numerolla 8. Normaalisti tämä lähtöpaikka on taannut erinomaiset olosuhteet, sillä tie on edellä lähteneiden kilpailijoiden toimesta puhdistunut irtolumesta. Koska lauantaiksi on luvattu jopa +5 asteen lämpötiloja, ei irtolumi juurikaan poistu tien pinnasta vaan se pakkaantuu sohjoksi. Näinhän kävi kolmisen viikkoa sitten ajetussa Tahko SPA SM-rallissa, jossa kilpailijat mittailivat paremmuuttaan nollakelissä.

– Sääennusteiden mukaan kilpailukelistä on tulossa lauha ja vesisateinen. Tien pinta muuttuu rallirenkaiden alla nopeasti sohjoksi ja se voi taas aiheuttaa meille erittäin liukkaita olosuhteita. Ei kuitenkaan surra sitä etukäteen vaan laitetaan hanaa ensimmäisen erikoiskokeen alussa ja kiristetään loppua kohden. Meillä on kovat menohalut, sillä tarvittaessa voisimme ajaa vaikka Uuteen-Kaledoniaan saakka, vitsaili Välimäki koskien kuukauden päästä alkavaa Aasian-tyynenmeren rallisarjan pestiä.

Lisätietoja löydät Jussi Välimäen kotisivuilta osoitteesta www.jussivalimaki.com

Jussi Välimäen psta,
Jani Kekoni / Plopcrew Productions
Digitaalisen median tuotantostudio
www.plopcrew.net
040 515 6870

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste