Toiveikkaana sekä erittäin motivoituneena kilpailuun startannut, vaativien sorarallien erikoismiehenä tunnettu Välimäki sai kylmää vettä niskaansa jo eilisellä yleisöerikoiskokeella, jossa käsijarrumurheet olivat jättää hänet kilpailun lähtöviivalle. Iltahuollossa keskilukkoon paikannettua vikaa ei saatu korjattua ja tänään Välimäki joutui taistelemaan neljä ensimmäistä pikataivalta ilman auton ohjaukseen huikeasti vaikuttavaa teknistä osaa. Lisäksi viimeisellä erikoiskokeella hajonnut takaiskari söi rallikonkarin suoritustasoa.

– Laskimme, että vaikean ja todella haastavan kilpailupäivän aikana keskilukon sekä hajonneen iskuvaimentimen myötä menetimme vauhdistamme noin kaksi minuuttia. Viidennen pikataipaleen jälkeisessä huollossa vaihdettu hydrauliikkapumppu korjasi vian ja heti pystyin vastaamaan kärkimiehen, Mark Higginsin vauhtiin. Ilman tekniikkaongelmia olisin ehdottomasti voittotaistelussa, mutta onneksi toinenkin sija pitää hymyn tallipäälikköni suulla, Välimäki kertoo.

– Erikoiskokeet ovat todella karmeassa kunnossa – Suomalainen kynnöspelto on moottoritie verrattuna näihin rankkasateiden musertamiin pikataipaleihin. Lähes kaikki kanssakilpailijani ovat myös kärsineet vaikeista olosuhteista ja harmillisesti ylivoimaisesti suurimmat ongelmat ovat olleet tallitoverillani Jaakko Keskisellä joka kartturinsa Juha Heikkilän kanssa ajavat kymmenentenä, yli kahdeksan minuuttia Higginsiä perässä.

Ralli jatkuu huomenna sunnuntaina kahteen kertaan ajettavilla kahdella erikoiskokeella. Välimäen tavoite on selkeä.

– Vuosi sitten ratkaisin voiton juuri näillä edessä olevilla erikoiskokeilla ja nyt kun auto on iskussa niin yritän vielä haastaa Mark Higginsiä, mutta jos siihen en pysty niin hopeaa aion tiimilleni tuoda. Toisaalta mikäli tallitoverini David laittaa myös hanat kaakkoon, voi tallipäälliköltä tulla päiväkäsky päästää hänet ohitseni. Mielenkiintoinen kilpailupäivä on joka tapauksessa vielä edessä, Välimäki mietiskelee.

Tulokset CRC Nanjing Ralli, Kiina 7/11 erikoiskoetta

1. Mark Higgins, Mitsubishi Lancer Evolution IX
2. Jussi Välimäki, Mitsubishi Lancer Evolution IX, +1,29.1sek
3. David Higgins, Mitsubishi Lancer Evolution X RS, +2,00.1sek
4. Patrik Sandell, Subaru Impreza WRX STi, +2,00.2sek
5. Patrik Flodin, Mitsubishi Lancer Evolution IX, +2,21.4 sek

10. Jaakko Keskinen, Mitsubishi Lancer Evolution IX, +8.24.1sek

Lisätietoja kuten kuvia kisasta löydät Fast-Jussin kotisivuilta osoitteesta www.jussivalimaki.com.

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste