Subarulla tulevaan SM-osakilpailuun osallistuvalla Pykälistöllä on Uudestakaupungista saavutuksena myös yleiskilpailun voitto neljän vuoden takaa.
Subaru Dealer Team Finlandia on kauden viidessä edellisessä osakilpailussa edustanut kaksi autokuntaa eli Jari Ketomaa ja Miika Teiskonen sekä Teemu Arminen ja Seppo Varmavuo. N-ryhmän hallitseva Suomen mestari Ketomaa ei pääse osallistumaan tulevaan SM-ralliin, kun hän on samaan aikaan Uuden-Seelannin rallissa kilpailemassa N-ryhmän MM-pisteistä.
Teemu Armisen kanssa Uudessakaupungissa tiimin värejä puolustaa siis Juuso Pykälistö, jonka kartanlukijana toimii Mika Ovaskainen.
Pykälistö ei ole vielä testannut Tommi Mäkinen Racingin rakentamaa Subaru Impreza TMR´08 -mallia, mutta kilpailun ennakkotestit suoritetaan SM-rallia edeltävällä viikolla.
TMR:n toimitusjohtaja Esko Reiners kertoo taustoja Pykälistön pestaamiselle:
– Lähtökohtana oli tietysti se, että emme halunneet jättää tuoretta Subarua talliin seisomaan sillä välin, kun Ketomaa ajaa MM-rallissa. Pykälistöön päädyimme siitä syystä, että hän omaa viime vuosilta varsin mittavan kokemuksen ralliautojen kehitys- ja testityöstä, Esko Reiners selvittää.
– Pykälistölle emme luo mitään paineita kilpailun lopputuloksen tiimoilta. Meille on tärkeintä, että saamme jälleen lisää kokemusta meidän tuoreesta ralliautomallista. Pykälistön ammattitaidosta on meille varmasti hyötyä, kun kehitämme uutta Imprezaa entistäkin kilpailukykyisemmäksi.