Mukavassa kevätkelissä, mutta täysin soratieksi sulaneella erikoiskokeella Könönen sääli kilpuriaan ja esiin kaivautuneita isoja kiviä kierrellen nousi Riihivuoren laelle. Kolmella vuosikymmenellä rallissa menestynyt vuoden 2003 rallisprintin Suomenmestari sai kannustusta hyvältä ystävältään, JYPin maalitykki Eric Perriniltä.
– Vaikka aikaero kestovoittaja ja kuusinkertaisen rallisprintin Suomenmestari Tomi Halliaan muodostui isoksi niin vitossija oli myös Perrinin mielestä hyvä saavutus, Könönen kertoo ja jatkaa, – Kieltämättä erikoiskoe meni aika raakaan kuntoon ja sen myötä kilvanajo oli lähinnä isompien kivien kiertelyä. Vitossija on silti kahden kuukauden ajotauon jälkeen hyvä tulos.
Riihivuoren herruuden pokkasi Tomi Hallia ennen Könösen lisäksi toista Jyväskylän Urheiluautoilijoita edustavaa Mikko Eskelistä, joka rallissa on noussut SM-kärkitaisteluun.
Könösen kolmas ja samalla talvikauden päätösosakilpailu ajetaan olosuhteista riippuen tulevana viikonloppuna Keuruulla.
Lopputulokset 1. Riihivuori Rallisprint 2014: Yleiskilpailu Top-5:
1. Tomi Hallia, Mitsubishi Lancer E6, 1.40,99 2. Mikko Eskelinen, Mitsubishi Lancer E9, +0,68sek 3. Jani Itkonen, Mitsubishi Lancer E6, +4,44sek 4. Jarno Häkkinen, Ford Escort RS Cosworth, +5,90sek 5. Ari Könönen, Mitsubishi Lancer E9, +9,69sek