Luvassa on siis erinomainen kilpailu monipuolisella kalustolla. Kilpailussa käytettävä rata on lähes sama kuin tämän vuoden Neste Oil Rallissakin nähty Laajavuoren erikoiskoe. MM-rallissa hienoja otteita esittänyt Jari Ketomaa kertoi tulevan radan olevan varmasti mielenkiintoinen sprintin kuljettajille.
”Vaikka voisi luulla alun ylämäen suosivan tehokkaampia autoja, tosiasiassa ajolinjat merkitsevät enemmän”, Ketomaa kertoo. Laajavuoressa mies oli nopein muulla kuin WRC-autolla ajanut kuljettaja, joten Ketomaa tietää, mistä puhuu. Parhaimmillaan Lankamaan erikoiskokeella hänen taakseen jäivät tehokkaammilla WRC-autoilla ajaneet Juha Kankkunen, Matthew Wilson ja Kimi Räikkönen.
Ensimmäinen kilpailukierros alkaa kello 12.00 ja toinen 15.00. Pääsylippu tapahtumaan maksaa 10€ ja perhelippu 15€ (2 aikuista ja 2 alle 12-vuotiasta). Yleisöä toivotaan paikalle sankoin joukoin seuraamaan kamppailua Laajavuoren herruudesta.
”On todella harvinaista, että näin lähellä kaupungin keskustaa on oikea erikoiskoe, missään muualla ei ainakaan itselleni ole tullut vastaan samanlaista”, toteaa Ketomaa. Nyt onkin erinomainen mahdollisuus nähdä tiukkaa kamppailua hienolla paikalla ja erinomaisella radalla.
Lisätietoja tapahtumasta saa kilpailunjohtajilta sekä Jyväskylän Urheiluautoilijoiden sivuilta:
www.jyvua.fi