Hakijakaupungit olivat varsin tasaväkisiä ja vaaka kallistui lopuksi Jyväskylän eduksi. Jyväskylän voidaan sanoa puristaneen loppumetreillä ohi hankesuunnitelmaa vetäneiden kaupunginjohtaja Markku Anderssonin ja apulaiskaupunginjohtaja Timo Koiviston toimesta.


He ovat luvanneet, että rallin keskuspaikkaa Paviljonkia kehitetään jatkossakin siten, että rallin ja muiden suurtapahtumien toteutus siellä on mahdollista. Lutakon alueen suunnittelua ja toteutusta tehdään hyvässä yhteistyössä maanomistajan, Jyväskylä Paviljongin, asukkaiden, yritysten, eri toimijoiden ja rallin tarpeet huomioiden. Rallitoimintoja on tarkoitus laajentaa myös satama-alueelle.


Myös rallille tärkeä Killerin supererikoiskoe uudistuu. ”Erikoiskokeille löytyi Lahden seudulta varsin varteenotettavat vaihtoehdot, joskin runsaan kesämökkiasutuksen huomioiminen oli reittitiimimme mukaan erittäin haastavaa. Suunnitelmat erikoiskoejärjestäjien koulutukseen oli olemassa ja se olisi kyllä pystytty hoitamaan näinkin lyhyellä ajalla”; kertoo kilpailunjohtaja Kai
Tarkiainen.


 ”Lopulta laitoimme tasavahvat hakemukset itsekkäästi kannaltamme riskianalyysiin ja annoimme sen ratkaista asian. Kansainvälisen ja kotimaisen ralliautoilun ollessa tällä hetkellä murroksessa Jyväskylän valinta tuntui lopulta paremmalta,” toteaa AKK Sports Oy:n toimitusjohtaja Jarmo Mahonen. ”Taloudellisesti etelään siirtymisellä olisi todennäköisesti ollut positiivinen vaikutus itse projektin talouteen, mutta yhtiön ollessa sitoutumassa toiseen miljoonaluokan projektiin Helsingissä, päätös tukee riskinottokykyämme”, hän jatkaa.


”Olemme tyytyväisiä päätökseemme jatkaa yhteistyötä Jyväskylän kaupungin kanssa”, sanoo yhtiön hallituksen puheenjohtaja Kari O. Sohlberg. ”Uskomme, että kun pidämme tuotteemme kunnossa, on sille kysyntää tulevaisuudessakin”, vastaa puheenjohtaja julkisuudessa esitettyihin väitteisiin, että Jyväskylä olisi nyt valittu loppuiäksi rallin keskuspaikaksi.


Kaupunginjohtaja Andersson toteaa, että ”syntyneeseen ratkaisuun MM-rallien jatkumisesta Jyväskylässä ollaan hyvin tyytyväisiä. Jyväskylän seudulla on vahva halu olla mukana vaikuttamassa rallien toiminnallisten puitteiden kehittämiseen.”


Teksti: AKK Sports Ltd

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste