– Tavoitteena on mestaruus. Kovaa puhetta se on, mutta siitä voitosta ilman muuta ajetaan. Sarjassa ajamme kolme kilpailua asvaltilla ja kaksi soralla. Viime vuodelta saimme MM-sarjasta rutkasti asvalttikokemusta, joten senkin pitäisi jo sujua, Keskinen sanoo.

Keskisen kartanlukijana toimii Lasse Hirvijärvi. Kaksikon lopullinen kilpailukalenteri vielä hieman elää, sillä Saksan osakilpailujen lisäksi tavoitteena on ajaa nelivetokalustolla.

– Olemme käyneet neuvotteluja Belgiaan suuntaan. Katsotaan miten sen projektin käy. MM-sarjan Fiesta-luokka oli myös mietinnässä, mutta siviilikiireiden vuoksi MM-rallien täysipainoinen ajaminen olisi voinut olla hankala yhtälö. Katsoin, että pystyn keskittymään täysillä nyt Saksaan ja
tavoittelemaan menestystä siellä, kilpailu- ja konserttipromoottorina toimiva Keskinen sanoo.

Saksan rallisarjaa on viime vuosina hallinnut Matthias Kahle. Hän voittanut mestaruudet vuosina 2000-2002 ja 2004-2006.

Keskinen ja Hirvijärvi starttaavat avauskilpailuun numerolla 34. Frankfurtin lähistöllä kaasuteltavassa ADAC Hessen Rallye Vogelsberg -nimisessä kisassa ajetaan yhdeksän erikoiskoetta. Ralli käynnistyy perjantai-iltana ja jatkuu lauantaihin.

Teksti: Miiro Koivula

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste