Juhannuksena ajettavan Saksan osakilpailun kisajärjestäjä rajasi automäärän S1600 -luokassa kahteenkymmeneen, ja yksi karsituista oli 16-vuotias suomalaisnuorukainen.

– Kansainväliseltä autourheiluliitto FIA:lta tuli hyvin pahoitteleva kirje, etteivät voineet ottaa minua mukaan kilpailuun. Järjestäjällä oli käsissään positiivinen ongelma, kun rallicrossista on tullut koko ajan yhä suositumpaa myös Euroopassa, Kalle Markkanen tiedosti.

Valintarankingissa olivat ensisijaisena ne, jotka ilmoittautuivat ajamaan kaikki osakilpailut ja seuraavana ne kuljettajat, jotka ovat keränneet EM-pisteitä ajetuista kilpailuista. Kolmantena ryhmänä valittiin kuljettajia, jotka ovat osallistuneet aiempiin kilpailuihin.

Tuon viimeisen kategorian puolelta pääsi vielä Kalle Markkasen edelle kilpailija, joka oli ollut mukana sekä Portugalissa että Belgiassa.

– Teemme valmistautumistyötä sekä auton että kuljettajan kera voimallisesti, jotta olemme iskukykyisessä kunnossa kun seuraavan kerran asetutaan viivalle.

– Harjoittelen nyt kilometrejä radalla ja ajan eri autotyypeillä kotimaisemissa. Minin voimansiirtomuutos on nyt loppusuoralla ja auto on keventynytkin jo parikymmentä kiloa.

– Lisäksi treenaan fysiikkaa viitisen tuntia per päivä juhannukseen saakka. Sen jälkeen hieman kevyemmin neljä viikkoa ja kovempi rääkki alkaa uudestaan heinäkuun lopulla, Kalle Markkanen päätti.

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste