On selvää, että ajokokemusta rallista on saatava enemmän. Hankimme sitten Honda Civic Type R:n, jolla ajamme F-Rallisarjan osakilpailut. SM-sarjassa kilpailemme täysin uusitulla Peugeot 208 R2:lla, Markkanen perustelee.

Kokonaan uusittu kalusto SM3-luokkaan

SM-sarjassa Markkanen jatkaa Peugeot 208 R2 -autolla, joka rakennettiin kokonaan uudestaan: Uusi kori, uusi moottori, uusi vaihteisto, uusi alusta. Lista on pitkä ja onkin helpompi luetella, mitä vanhaa autossa on. Vain penkit ovat vanhat. Ja kartturi, kun kyydissä istuu viime kauden tavoin Kim Lehtola.

– Kimi on erikoisveijari. Hän voisi iän puolesta olla isäni, mutta työskentelymme kabiinissa toimii hyvin. Kim ei ole ajanut itse kilpaa, mutta lukee nuotin niin kuin haluan sen luettavan. Ajoitus toimii hyvin ja nuottia kehitettiin paljon viime kauden aikana. En ole vielä keksinyt niin vaikeata nuottia, jota hän ei pystyisi lukemaan, Markkanen naurahtaa.

Panostus kaluston ylläpitoon ja huoltoon

Markkasen huoltoresurssit olivat vajavaiset koko viime kauden. Joissain kilpailuissa huollossa olivatkin vain Markkasen äiti Minna ja isä Markku, ja vaikka he hyvää työtä tekivätkin, se ei riitä enää kärkivauhtiin. Kaikilla on liikaa mietittävää, kun porukkaa on liian vähän. Ensi kaudella Markkanen ajaakin täysiverisesti Printsport Racingin pilttuusta. Markkanen ja tiimi ovat sopineet, että Printsportin asiantuntijat ylläpitävät kalustoa ja hoitavat myös huoltotoiminnan kilpailuissa. Se vapauttaa Markkasen omaa leiriä keskittymään itse kilpailusuoritukseen ja sen läpiviemiseen.

Kalle Markkanen on valmiina uuteen kauteen. Kuva: Kalle Markkasen tiedotus.

Sääntömuutos lisää sisua ja sitkoa

Flying Finn Future Star -palkinnosta pystyy viime tingassa julkaistujen sääntöjen mukaan ajamaan vain tietyllä automerkillä ja tietyillä renkailla. Sääntömuutos tehtiin aivan liian myöhään, eikä Markkasella ollut mitään mahdollisuutta reagoida siihen. Merkkiluokan autoa ei ollut saatavilla enää edes tehtaalta, kun säännöt julkaistiin.

– Tämä sääntömuutos ei tunnu oikeudenmukaiselta, mutta sille ei yksittäinen kuljettaja mitään voi. Teemme kaikkemme, ettei sarjan nopein ja varmin kuljettaja tule tuosta merkkiluokasta. Ajakoon ne merkkimestaruudesta, me ajetaan Suomen mestaruudesta, Markkanen toteaa lakonisesti.

Markkasen kilpailukausi alkaa 11. tammikuuta Kiuruvedellä ja heti seuraavana viikonloppuna ajetaan Rovaniemellä SM-kauden avauskilpailu. Siitä taas viikon päästä on vuorossa F-Rallisarjan avausosakilpailu Jämsässä.

Teksti: Kim Lehtola, tiedote.

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste