Meriittilistalle merkittiin muun muassa enintään 1600-kuutioisten kakkossija Vihdin SM-rallisprintistä.
Rallissa Markkanen sai rinnalleen erittäin kokeneen kartanlukijan. Tommy Nyholm, 44, on kilpaillut menestyksekkäästi sekä ajajana että kakkosohjaajana.
Kaksikko kilpaili ennen juhannusta Seinäjoella Pohjanmaa-rallissa, joka sai vakavan onnettomuuden vuoksi ikävän käänteen heti rallin aluksi. Markkasen ja Nyholmin lupaavasti alkanut kilpailu puolestaan päättyi lievään ulosajoon.
Nyt katseet on jo käännetty Suomen MM-ralliin, joka ajetaan neljän viikon kuluttua.
Dramaattinen Pohjanmaa-ralli päättyi keskeytykseen
Rallin SM-sarjan kesäkauden toinen osakilpailu ajettiin juhannusta edeltävänä viikonloppuna Seinäjoen ympäristössä. Tiet olivat erittäin vaihtelevia ja kovavauhtisia. Markkasen kilpailuun valmistautuminen sujui hyvin ja auto saatiin säädettyä mieluiseksi Jämsässä ajetulla Ehikin treenipätkällä. Ennen kilpailua kaksikko ajoi myös niin sanotun “mutteritsekin” Saukkolassa.
– Perjantaipäivä kului nuotittaessa. Nuotituksessa huomattiin teiden vaihtelevuus ja kovavauhtisuus. Tiet olivat myös erittäin liukkaat ja irtosoraa oli erittäin paljon. Irtosora ei huolettanut siinä kohtaa, koska lähtönumeromme 21 mahdollisti teiden putsaantumisen ennen meitä, Markkanen kertaa.
– Perjantaina iltapäivällä oli tarkoitus ajaa kaksi ensimmäistä EK:ta. Ykköspätkän AT-jonossa huomasin paloauton ja ambulanssin lähtevän erikoiskokeelle, kun meidän luokasta olivat kahta autoa lukuun ottamatta kaikki jo startanneet.
Valitettavan tapaturman johdosta erikoiskoe peruttiin ja ensimmäinen erikoiskoe ajettiin vaihtoehtoisena siirtymänä toiselle pätkälle.
– Kakkospätkälle saapuessa kilpailun toimihenkilöt ilmoittivat, että myös kakkospätkältä ajetaan vaihtoehtoista siirtymää takaisin huoltoon ja siitä yötauon parc fermeen.
– Muut SM3-luokan autokunnat saivat ajaa perjantaina kaksi EK:ta täyttä kisavauhtia, mikä helpotti heidän lauantaipäivää, kun koko perjantai tulosten osalta mitätöitiin ja lauantaille lähdettiin puhtaalta pöydältä.
Lauantaiaamuna pidettiin kaikille kuljettajille infotilaisuus. Siellä kerrottiin tapaturmasta ja kyseisessä onnettomuudessa olleen kuljettajaparin tilanne. Infotilaisuus järjestettiin, jotta kaikilta mahdollisilta huhuilta ja kuulopuheilta vältyttäisiin.
– Lauantaina ensimmäinen auto starttasi reitille kello 9.01. Kaksi ensimmäistä pätkää ajaminen oli väliaikapisteiden mukaan hyvää, vaikka se ei itseäni tyydyttänyt pätkääkään. Kakkospätkällä myös useampi nuotilta putoaminen aiheutti vauhdin romahtamisen hetkellisesti. EK:n väliajoista katsottuna vauhti oli kuitenkin kärjen tuntumassa.
– Toisella legillä ajo tuntui paremmalta, mutta taas ajat sanoivat ihan toista. Kolmannelle legille päätettiin kiristää ja ottaa kunnon ”atakki” päälle. Viidennen EK:n lähdössä jouduttiin odottamaan ylimääräistä aikaa noin puoli tuntia, koska edellisellä EK:lla oli ulosajossa kuljettajapari loukkaantunut ja EK oli keskeytetty.
– Vitosella ajo oli hyvää ja uskallus oli kohdillaan, mutta takajarrut jättivät päälle. Liiallinen rohkeus kostautui, kun jätin jarrun liian myöhään ja auton perä joutui irtosoralle. Tilanteessa ei ollut muuta tehtävissä, kuin yrittää selvitä mahdollisimman pienillä vaurioilla. Se onneksi onnistui!
– Tästä suuntaamme keskittymisen kohti Suomen MM-rallia, jonka valmistelut ovat alkaneet jo huomattavasti aikaisemmin.
Teksti: Kalle Markkasen Tiedotus