Kalle Pinomäki kilpailee rallicrossin EM-sarjan osakilpailussa Puolassa 1A-divisioonan Renault Cliolla. Turkulainen on aiemmin tällä kaudella ajanut MM-rallin junioreiden mestaruussarjassa. Pinomäki vaihtaa lajia kuitenkin vain yhden kilpailun ajaksi.

– Tavoitteet ovat edelleen rallin puolella. Tuli kuitenkin mahdollisuus ajaa myös yksi rallicross-kisa, joten miksipä ei. Mitään tulostavoitteita ei ole. Auton ja ajamisen suhteen tuskin tulee mitään sopeutumisongelmia, mutta ero on tietenkin siinä, että samaan mutkaan tunkee yhtä aikaa 5-6 autoa toisin rallissa, Kalle Pinomäki sanoo.

Samassa 1A-divisioonassa ja samanlaisella Renault Cliolla ajaa myös hänen isoveljensä Jussi Pinomäki. Jussi tavoittelee tällä kaudella edelleen EM-sarjasta pronssimitalia. Aiemmin hän on voittanut euroopanmestaruuden kahdesti. Puolan osakilpailu ajetaan syyskuun puolivälissä. Kausi päättyy sen jälkeen Tsekissä.

Kalle Pinomäen kausi puolestaan jatkuu Puolan crossikisan jälkeen rallin MM-areenalla Espanjan Katalonian asvalttiteillä.

Teksti: Miiro Koivula

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste