Kalle Pinomäki oli Mäntyvaaran huoltoalueelle kaartaessaan viimeisen erikoiskokeen jälkeen tyytyväinen päiväänsä. Kaikki oli mennyt suunnitelmien mukaisesti.

”Ei mitään ongelmia ollut koko päivänä. Päivän alkupuolella vedettiin heti aluksi niin kovaa kuin päästin. Tarkoitus oli tsekata, kuinka kovaa päivän aikana pitää vauhtia pitää yllä”, paljasti Pinomäki.

”Kun tuo asia sitten selvisi, eipä tarvinnut muuta kuin pitää tilanne riittävän hyvin hallinnassa. Olen tähän SM-sarjan ensimmäisen osakisan voittoon oikein tyytyväinen. Paremminhan ei olisi voinut mennä.”

Jokin verran Pinomäen tilanne tietenkin helpottui, kun kovimmaksi haastajaksi Pinomäelle veikattu Ville Hautamäki joutui teknisen vian vuoksi keskeyttämään jo erikoiskokeella 2.

Kanssakilpailijat kertoivat nähneensä Hautamäen auton tien poskessa, ulosajosta ei näyttänyt olleen kyse.

 

Tällä hetkellä epävirallisissa tuloksissa kakkosena on Toni Tahvanainen, joka oli kilpailuunsa erittäin tyytyväinen, vaikkakin oli alussa ottanut hieman varovaisemmin. Vauhti kasvoi matkan varrella, ja kun SM2-luokasta keskeytti yllättävän moni kuljettaja, helpottui Tahvanaisenkin tilanne.

”Ehkä me sitten ollaan tultu liian hitaasti, kun autosta ei puskureita irronnut eikä mitään muutakaan ihmeempää sattunut. Tilanteita silti oli meilläkin”, naureskeli Tahvanainen.

Huomenna olisi mahdollisuus yksi sija parantaa, mutta Tahvanainen suhtautui siihen varovasti.

”Kalle menee kyllä todella kovaa, ei ole helppo voitettava.”

 

Esapekka Lappi on tässä vaiheessa luokan kolmantena. Vasta ensimmäistä Arctic Lapland Rallya ajanut nuorukainen tunnusti olevansa yllättynyt siitä, kuinka omanlaisensa tämä kilpailu on.

”Aika erilailla tähän pitää valmistautua. Huomasin, ettei täällä kannata ihan liikaakaan yrittää”, pähkäili Lappi.

”Kallen vauhtiin ei taida olla vielä asiaa, ja sitä paitsi, ei me siihen keskitytäkään, vaan ainoastaan omaan kisaamme. Ensimmäiset SM-pisteet ovat tulossa, joten tyytyväinen täytyy olla.”

 

Jussi Teppo on neljäntenä. Viimeisen erikoiskokeen jälkeen AT-jonossa seisseen Tepon autosta puskuri oli kiinni vain yhdestä pienestä kulmasta ja roikkui pitkin maata auto perässä.

”En osaa selittää, mitä tapahtui. Tuolla se irtosi vikalla pätkällä. Ehkä me sitten osuttiin johonkin.”

 

Jussi Kumpumäki on viides ja päätti tyytyväisenä kisapäivänsä.

”Ensimmäinen kisa tällä autolla ja ensimmäiset SM-pisteet meikäläiselle, olen oikein tyytyväinen, vaikka vielähän jäi kirittävää kärkeä kohti”, selitti Kumpumäki autossa, jonka sivuikkunat olivat paksussa huurussa ja pienessä jäässäkin.

 

Vesa Hirvosen kisan alku alkoi erittäin hyvin. Pinomäen vauhti oli selvästi kuitenkin Hirvosellekin liikaa.

”Huomasin Kallen menevän heti meiltä karkuun, mutta hyvin siinä kakkosen pystyttiin vähän aikaa menemään kun Hautamäkikin jäi pois”, selvitti Hirvonen.

”Sitten tuli vähän itsekin sählättyä, mutta tekniset ongelmat vielä rasittivat vauhtia. Tehostin hajosi, mutta ei sekään mitään vielä sen rinnalla, että takapuskuri jostain ihmeen syystä irtosi ja kiertyi takapyörän ympäri. Pyörät menivät lukkoon ja me spinnasimme, siinä se sitten oli tällä kertaa”, kertasi Hirvonen.

 

SM2-luokassa kävi kato: Hautamäki keskeytti tekniseen vikaa, Jarkko Savolaiselta meni vaihdelaatikko, Jussi Vainionpää ja Janne Hakulinen jättivät leikin kesken teknisen vian vuoksi ja Jaro Kinnunen ajoi ulos erikoiskokeella 2.

 

Ralli SM -sarjan ensimmäisen osakisan tulokset julkaistaan m yöhemmin, tässä vaiheessa vaikuttaa siltä, etteivät sijoitukset muutu, ajat totta kai tietenkin.

 

Huomenna lauantaina ajetaan Ralli SM -sarjan toinen osakilpailu aamusta klo 8.00 lähtien.

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste