– Ihan oli kiva ajaa taas Suomessa ja tietysti Turussa kun oli paljon tuttuja katsomassa. Lyhyt sprintti on hyvää harjoitusta ralliinkin, sillä tässä pitää mennä heti ihan täysillä. Kyllä sen huomasi, että on kaksi MM-sarjan asvalttirallia takana. Meni ajo melko mukavasti, Pinomäki summasi.


Pinomäen seuraava MM-osakilpailu on elokuussa Saksassa. Tuolloinkin alla on asvalttia. Seuraavaksi hän kilpailee kuitenkin rallin SM-sarjan osakilpailussa Valkeakoskella.


– Sitä ennen meillä on kolmen päivän leiri Joutsassa, josta ajoharjoittelua on kaksi päivää, Pinomäki kertoo. 


Pinomäki kuuluu autourheilun kansallisen keskusliiton AKK-Motorsportin valmennusryhmään, jota vetää rallin kaksinkertainen maailmanmestari, kartanlukija Risto Mannisenmäki.


Miiro Koivula

Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste