Turkulainen ajoi edellisessä Laukaan osakilpailussa Mitsubishillään kahdeksanneksi (iso N-ryhmä).
– Virallinen sijoitustavoite on nyt johonkin siihen sijoille 5-6, Pinomäki ynnää.
Pinomäki teki perusteellista ennakkovalmistautumista Set Promotion –tallin kanssa ja ajoi tiistaina peräti 160 kilometriä testiä. Matkaa vastaa hyvinkin puoltatoista SM-rallia.
– Koitimme erilaisia asioita. Kaikki toimi hienosti ja mielestäni auton kanssa mentiin selvästi taas eteenpäin ja oma vauhtikin kasvoi. Edelleen tässä opiskellaan autoa. Ei muutamassa testissä ja kahdessa SM-rallissa ole vielä voinut oppia kaikkia juttuja, etuvetoisista nelivetoiseen turboautoon vaihtanut kuski korostaa.
Nilsiä onkin Pinomäelle eräänlainen välitilinpäätös. Talvikausi on takana ja kesäkausi edessä, ja ensimmäinen aita nelivetoprojektissa ylitetty.
– Suunnitelman mukaan mennään, ja se on aika hyvin pitänyt. Vauhti kasvaa kilometri kilometriltä. Kesällä sitten taas yritetään hypätä vauhdissa porrasta ylemmäs, Pinomäki miettii.
Ison N-ryhmän SM-sarjaa johtaa maksimipistein (39) Juha Salo. Nilsiän kilpailu alkaa jo perjantai-iltana yleisöerikoiskokeella. Pinomäki ja hänen kartanlukijansa Matti Kaskinen starttaavat talvikauden paketoivaan kisaan numerolla 23.
Teksti: Miiro Koivula