Keski-Uusimaa -ralli oli ns. pimeä kisa, joten nuotituksia ei voinut etukäteen tehdä. Kalle lähti kisaan numerolla yksi ja kellottikin pohja- ajan heti ensimmäisellä ek:lla. Loistavaan vauhtiin Renaultinsa kiidättänyt Pinomäki sai nimiinsä kolme pohja-aikaa koko kisasta.
Ensimmäiset kaksi erikoiskoetta olivat liukkaita ja kisa muutenkin vaativa, kertoi Pinomäki rallin luonteesta kisan jälkeen. Kahdeksan erikoiskoetta käsittänyt kisa olikin tiukka taistelu Pinomäen ja Joni Mäkelän ohjastamien Cliojen välillä. Mäkelä voitti täpärästi kisan 4,3 sekunnin erolla toiseksi tulleeseen Pinomäkeen. Nuorten SM-sarjan päätyttyä Kallen kausi jatkuu yleisen SM-sarjan merkeissä.
Tuplamestariksi haluava Pinomäki nähdään hurjastelemassa seuraavaksi Hyvinkäällä 1.-2.10. järjestettävässä rallissa.
Set Promotion, tiedotus