– Tässä nyt on ollut muutama päivä välissä edellisestä kilpailusta, joka päättyi karvaasti. Ei se huono fiilis oikeastaan kokonaan häviä ennen kuin pääsee taas takaisin pyörän päälle. Indianapolisin keskeytystä on turha miettiä liikaa. Siellä oli kaikki mahdollisuudet ajaa kauden paras tulos. Nyt on sellainen fiilis, että pitää näyttää mihin pystyy, Kallio latasi itsevarmana.

Kallion kaksi edellistä viikonloppua olivat vauhdin puolesta kauden tasaisimmat, ja hän on ajanut kärkiryhmän vauhdissa. Brnoon kilpailuun Kallio asettaa isoja odotuksia, koska rata on, ainakin tuloksien valossa, ollut hänelle erittäin menestyksekäs.

– Omat odotukseni ovat korkeammalla kuin aiemmin tällä kaudella. Luottamus pyörään on kehittynyt koko ajan ja vauhti paranee jokaisessa kilpailussa. Brnon radallakin avaintekijä on eturenkaan pito, jonka puuttuminen on rajoittanut tulosten tekemistä aiemmin tänä vuonna. Brnossa pito on selkeästi parempi kuin Indianapolisissa, joten on mielenkiintoista, nähdä miten erot radoissa vaikuttavat pyörän käyttäytymiseen. Perjantain harjoitukset näyttävät suuntaa, miten saadaan pyörä sopimaan tälle radalle. Toissa vuonna ajoin täällä voittoon ja viime vuonna kakkoseksi. Uskon, että pystyn täällä samaan kuin ennenkin, Kallio summasi odotuksiaan.

Mika Kallio on jo sopinut viikonlopun taktiikasta tallinsa Italtrans Racing Teamin kanssa. He lähtevät viikonloppuun samalla suunnitelmalla kuin Indianapoliksessa.

– Lähdetään samalla taktiikalla kuin indiapoliksessa. Ensimmäisessä harjoitussessiossa on tarkoitus ajaa mahdollisimman paljon kierroksia, jos ei ole ongelmia. Tällä radalla pitää taas saada tuntumaa ja palautetta pyörästä. Tärkeää on selvittää, mitkä säädöt toimivat ja miten renkaat käyttäytyy. Ensimmäinen harjoitus määrittää sitten muiden harjoitusten ohjelmaa, Kallio valotti viikonlopun lähtökohtia.

Kallio on kaikesta päätellen täynnä tulta, ja tappuraakin, ennen ensimmäisiä ratakierroksia Brnossa. Brnon osakilpailun Moto2-luokan harjoitukset alkavat perjantaina 14.8. Suoralähetys on katseltavissa Nelonen Pro 2 -kanavalla ja Ruutu+ Pro -palvelussa kello 16.05 alkaen.

Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste