Jami Kalliomäen, 18, kausi jatkuu kiireisenä, kun rallicrossin lisäksi turkulainen kilpailee kahdessa eri crosskart-sarjassa. Viime viikonloppuna Kalliomäki voitti crosskartissa Xtreme-luokan Pohjois-Euroopan mestaruussarjan (NEZ) kauden avausosakilpailun ja nyt on edessä rallicrossissa RX2 International -sarjan osakilpailu Norjan Hellissä. Lyhyt palautumisaika ei tässä kohtaa Kalliomäkeä häiritse, lihaskipujen tai muiden rasitusten kanssa kun ei tarvitse painia.
– Ei minulla ole koskaan ollut mitään sellaista. Ehkä kartingissa voisi olla, mutta ei crossissa, Kalliomäki naurahtaa.
Nyt edessä oleva kilpailuviikonloppu on Kalliomäelle kuukauden sisään neljäs peräkkäinen, eikä tahti helpotu vielä ensi viikollakaan, kun crosskartin NEZ-sarjan kauden toinen osakilpailu ajetaan Ruotsissa. Kalliomäki on tottunut kilpailemaan vuosittain paljon, eikä kova kilpailutahti häntä haittaa. Päinvastoin.
– Ei se koskaan ole haitannut. Sitä kun kuitenkin tykkää tehdä, niin sitä voisi tehdä vaikka enemmänkin, Kalliomäki sanoo.
Hellin rallicross-rata Norjassa on yksi lajin ehdottomista klassikoista. Kalliomäki kilpailee Hellissä nyt ensimmäistä kertaa ja valmistautuminen tulevaan kilpailuun on sujunut tutun kaavan mukaisesti.
– Paikan päällä en ole koskaan ajanut, mutta simulaattorilla olen sitä ajanut ja opetellut. Siinä on se hyvä puoli, että oppii radan etukäteen ja ei tarvitse sen kanssa enää ihmetellä sitten paikan päällä. Tietää noin suurin piirtein miten rataa ajetaan ennen kuin on edes kävellen sitä kiertänyt ympäri. Videoita olen myös katsonut, Kalliomäki taustoittaa.
Viikonlopun ajot käynnistyvät perjantai-iltana vapailla harjoituksilla, joissa kierrosmäärä on varsin rajallinen. Kalliomäki kertoo, että pyrkii saamaan perjantaina ajetuksi hyvän kierrosajan, että pääsisi heti vertaamaan vauhtiaan muihin kuljettajiin. Tärkeää on myös löytää ne rajat miten kovaa radalla pystyy ajamaan ja lähteä sitä kautta etsimään sitä oikeanlaista vauhdin sovittamista lauantaina käynnistyviin alkueriin.
Kauden avausosakilpailussa Belgiassa Kalliomäki taisteli tiensä finaaliin ja johti sitä muutaman kierroksen ajan, mutta tekniikkamurheet toivat keskeytyksen ja toisaalta startin jälkeiset tapahtumat aiheuttivat myös hylkäyksen. Englannissa kaksi viikkoa sitten finaalipaikka jäi muutaman sekunnin kymmenyksen päähän. Norjassa tavoitteet ovat tutut aiemmista kilpailuista, tarkoitus on olla toista kertaa tällä kaudella kuuden parhaan joukossa.
– Tasaisuutta lähdetään jälleen hakemaan ja yritetään karsia virheet pois. Tavoitteena on finaalipaikka ja siellä sitten mahdollisimman korkealle, Kalliomäki päätti.
Teksti: Jari Hotti, Jami Kalliomäen tiedotus