Jesse Kallion, 19, loppusijoitus Ranskassa, EM-sarjan Super1600-luokan kauden neljännessä osakilpailussa, oli lopulta kymmenes.
– Ei nyt mitkään kovin hyvät fiilikset. Oli hyvät mahdollisuudet ajaa hyvä lähtöruutu semifinaaliin, mutta sitten oli epäonnea ja tuli rengasrikko. Se vei paljon pisteitä ja tottakai harmitti. Oli muutenkin hieman hakemista, kun ei saanut heti kunnolla rataa sopimaan omalle ajotyylille, Kallio kertasi tuoreeltaan kilpailuviikonlopun päättymisen jälkeen.
Kolmen ajetun alkuerävaiheen jälkeen Kallion sijoitus 24 kuljettajan tuloslistalla oli kahdeksas ja esimerkiksi viidenteen sijaan oli tuossa kohtaa eroa vain neljä pistettä. Saavuttaakseen semifinaaleihin vähintään toisen lähtörivin lähtöpaikan pitää sijoituksen olla kahdeksan parhaan joukossa, kun taas sijoille 9.-12. päätyneet kuljettajat sijoitetaan semifinaalilähdöissä viimeiseen lähtöriviin.
Kallion alkueräsijoitukset yhdeksäs, kahdeksas ja kuudes olivat jälleen kerran sitä tuttua nousujohteisuutta mitä Kallio on koko kauden ajan esittänyt ja saman tahdin odotettiin jatkuvan myös neljännessä alkuerässä. Toisin kuitenkin kävi ja varsinkin alkukaudella Kalliota riivannut epäonni astui jälleen esiin.
– Startin jälkeen kolme autoa rinnakkain mentiin ensimmäiseen mutkaan. Ei siinä ollut mitään isoa osumaa, mutta kilkkasi sen verran sopivasti johonkin ja rengasrikko siitä tuli. Ei sille mitään voinut. Ajoin maaliin, mutta koska muut kilpakumppanit ohitti kierroksella, niin se merkitään tuloksiin keskeytykseksi, Kallio harmitteli.
Kallion sijoitus viimeisessä alkuerävaiheessa oli vasta 20. Se tiesi putoamista kokonaistilanteessa sijalle 11. ja lähtöpaikkaa semifinaalissa juuri sieltä takarivistä.
– Menin ekalta kierrokselta heti lisälenkille ja olin siinä kohtaa viimeisenä. Pääsin tiimikaveristani (Timur Shigabutdinov) ohi, kun hän teki pienen virheen ja neljänneksi nousin, kun edestä yksi meni lisälenkille. Sitten lähdin jahtaamaan kolmatta sijaa, mutta ei ihan riittänyt, sen verran ehti tulla alkukierroksilla liikaa eroa. Mutta eihän se silti kauaksi jäänyt, vajaan sekunnin kolmannesta sijasta ja viimeisestä finaalipaikasta jäänyt Kallio kertasi semifinaalilähtöään.
Kallion mukaan rengasrikko vaikeutti finaalipaikan metsästämistä merkittävällä tavalla, koska sillä oli niin iso vaikutus semifinaalilähdön lähtöruutuun.
– Finaalipaikkaa on tosi hankala lähteä hakemaan takarivistä, koska tällä radalla ohittaminen on vaikeaa. Yleensä se onnistuu vain toisen virheen kautta tai sitten onnistuneella jokeritaktiikalla, Kallio kuvaili.
Jos oli ennen Ranskan kilpailua Super1600-luokalla lähes kahden ja puolen kuukauden mittainen kilpailutauko, niin seuraavaa kilpailua Latvian Riiassa ei tarvitse odottaa kuin pari viikkoa. Kallion mukaan tämä on hyvä asia, ei ainakaan ehdi Ranskan pettymystä jäädä liian pitkäksi aikaa murehtimaan, kun jo pääsee uudestaan ratin taakse. Mennyt viikonloppu jätti ainakin nälkää tulevaan kilpailuun.
– Totta kai jätti. Volland-tiimin autot menee lujaa, niin koitetaan puristaa niiden edelle. Ranteet on ainakin nyt lämpiminä ja lähdetään Latviaan hakemaan hyvää sijoitusta. Hienoa on myös se, että siellä on varmasti paljon suomalaisia ja tuttujakin on tulossa paikan päälle, niin onhan se hienoa päästä vetämään siellä, Kallio pohti tulevaa.
Loheac’n radalla Ranskassa oli jälleen kerran katsomot tupaten täynnä ja tunnelma sen mukainen. Kallio nautti ensikokemuksestaan tässä yhdessä rallicrossin MM-sarjan ehdottomista klassikkokilpailuista.
– Koko radan ympäri katsomot oli täynnä katsojia. Ja ennen kilpailua bussi kuskasi kuljettajia ympäri kylää ja sitten hypättiin avoautoihin, jokaisella oli oma kuljettaja ja siinä sitten tervehdittiin faneja. Kylä oli aivan täynnä ihmisiä ja tunnelma oli huikea. Kaikille kuljettajille, ei vain ranskalaisille, hurrataan täällä. Näiltä osin oli kyllä hieno tapahtuma olla mukana, Kallio hehkutti.
Super1600-luokan pistetilanne 4/6 osakilpailua
1) Artis Baumanis (LAT) 87
2) Rokas Baciuska (LTU) 86
3) Aydar Nuriev (RUS) 81
4) Gergely Marton (HUN) 67
5) Maximilien Eveno (FRA) 56
6) Jesse Kallio 51
7) Espen Isaksaetre (NOR) 51
8) Jimmy Terpereau (FRA) 50
9) Josef Susta (CZE) 48
10) Marius Bermingrud (NOR) 40
Teksti: Jari Hotti, Jesse Kallio Racingin tiedottaja