SRC-luokassa saatiin yllätysvoittaja, kun hallitsevan mestarin, Valkealan UA:n Atro Määtän, kolmen voiton mittainen putki katkesi näyttäviin voltteihin A-finaalin toisella kierroksella. Voittoon ajoi viime kauden SM-nelonen, Kankaanpään UA:n Janne Kanerva, joka on tähän asti tällä kaudella kärsinyt melkoisen huonosta tuurista. Joensuussa aurinko kuitenkin hymyili miehelle: Kanerva ampaisi heti A-finaalin lähdöstä kärkeen, eikä luovuttanut paikkaansa edes lisälenkin aikana. – Lähtö onnistui hyvin ja nyt rupesi pikkuhiljaa kulkemaan niin kuin pitää. Tänään kokeiltiin vähän eri juttuja ja homma tuntui toimivan, kertoi silminnähden onnellinen voittaja hymyssä suin.
 
Volvo-kuski Kanerva ajoi suorastaan ylivoimaiseen voittoon noustuaan B-finaalin kautta päivän päälähtöön. Alkuerien perusteella suoraan A-finaaliin menivät Määttä ja Silvo Viitanen. Viitanen ajoi A-finaalissa lisälenkin heti ensimmäisellä kierroksella alta pois, mikä oli ilmeisen hyvä veto, sillä klaukkalalainen kaasutteli päivän kakkoseksi. Kolmanneksi Joensuussa ajoi kovan väännön jälkeen Kajaanin UA:n Eemeli Peltokangas, joka on nyt SM-pisteissä Määtän jälkeen toisena. Peltokankaan mahdollisuudet mestaruuteen ovat kuitenkin menneet, joten Määttä saikin jo Joensuun palkintojenjaossa kilpakumppaneiltaan mestaruuden kunniaksi kunnon sampanjapesun!
 
Myös muista Joensuun pistesijoista kamppailtiin oikein tosissaan, kun viidentenä ollut Pekka Mustakallio ahdisteli toden teolla neljäntenä ajanutta Ari Ruoppaa. A-finaalin ainoa BMW-kuski Ruoppa piti kuitenkin pintansa ja ehti ruutulipulle ennen Mustakalliota. SM-pisteitä jaetaan kahdeksalle parhaimmalle, joten pottiaan kartuttivat myös Määttä, sekä seitsemänneksi tullut Marko Rantanen ja kahdeksanneksi kaasutellut Jouni Lammi.
 
Korkiakoski kasvatti johtoaan Divisioona II:ssa


”Divarin” SM-pisteissä oli ennen Joensuun kisaa todella tasaista, sillä kärjessä olivat Harri Korkiakoski ja Joni Lassila, samalla pistemäärällä. Lauantaina Korkiakoski kuitenkin repäisi pienen kaulan muihin, sillä mies viiletti A-finaalin viimeisen kierroksen lisälenkiltä suoraan voittoon napaten itselleen täydet kymmenen pistettä. Joni Lassila jäi Ylämyllyn radalla kolmanneksi, sillä edelle ehti hallitseva mestari Jarmo Hallman, joka oli saanut Renaultinsa viimeinkin hyvään iskuun. Nyt ovatkin Hallman ja Lassilla tasapisteissä Korkiakosken takana! Edellisen Divisioona II -kisan Kouvolassa voittanut Mika Koski oli Joensuussa neljäs käytyään Joni Lassilan kanssa kiivasta kamppailua kolmossijasta. Viidenneksi kurvaili Mika Kauhanen.
 
Tässä luokassa oli käynyt osanottajien keskuudessa kova kato, sillä lauantaina mukaan starttasi vain kuusi divarikuljettajaa. Heistäkin Kari Lassila joutui jättämään ennen A-finaalia leikin sikseen vaihdelaatikon sanottua sopimuksen irti. Mies sai kotiin viemisiksi kuitenkin kolme SM-pistettä.
 
Sironen palasi vallankahvaan


Supermotojen hallitseva mestari Mika Sironen teki Joensuun kisassa loisteliaan paluun kotimaan kilpakentille. Legendaarinen ”motokingi” Sironen on tällä kaudella jättänyt suurimman osan kisoista väliin Enduron parissa olevien työkiireiden takia, mutta Ylämyllyn radalla Sironen näytti, etteivät taidot ainakaan ole ajamattomuuden vuoksi mihinkään kadonneet. Mies hallitsi niin aika-ajoa kuin molempia finaalilähtöjäkin. Päivän kakkonen oli hienoinen yllätysnimi, Ari Åstedt. Kolmanneksi taituroi kuluvaa kautta Sirosen poissa ollessa hallinnut nuori Ville Jauhiainen, joka nyt kasvatti johtoaan Supermotojen yhteispisteissä, sillä pahin uhkaaja Juho-Antti Johansson joutui jättämään Joensuun kisan loukkaantumisen takia väliin.
 
Kooste Joensuun kisasta MTV3-kanavalla lauantaina 27.8. Motor Forum Extra klo 16.15
 
Lisätietoja SRC:stä sarjan internetsivuilla, osoitteessa: www.akk-motorsport.fi/src


Teksti: AKK-Motorsport tiedotus

Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste