Kauden alussa listatut ennakkosuosikit Atro Määttä, Eemeli Peltokangas ja Henri Hollo ovat joutuneet koville, sillä mustana hevosena mukaan tullut Janne Kanerva on ottanut sarjan kärkipaikan. – On hienoa, että olen voinut aloittaa kauden ilman ennakkosuosikkipaineita, sillä kenelläkään ei ollut kovia odotuksia minulta paitsi minulla itselläni. Vaikka minulla onkin luokan pistejohto, ei minulla ole paineita toisin kuin muilla. Luokassa ajaa monia suomenmestareita ja heiltä odotetaan paljon, Kanerva selventää.
 
Alahärmässä tuplavoiton ottanut Peltokangas on huollattanut ja testannut Volvo S40:stään ja aikookin uusia voittonsa. – Tarkoitus on ottaa ainakin yksi A-finaali voitto. Voitto ei Eemelille tule helpolla sillä ei pidä unohtaa Markku Alénia ja Juha Kankkusta, joiden ajotyyli on kaikkea muuta kuin autoa säästelevää ja siksi herrat ovat kärsineetkin hieman teknisistä ongelmista. Rallilegendat ovat kuitenkin vaarallisia ratin takana ja nyt olisi aika ottaa osakilpailuvoittoja. –Kyllä meillä Juhan kanssa on ammattimiehiä vastassa eikä mitään saa ilmaiseksi, sanoo Alén. Joensuun rata on varsinkin Kankkusen mieleen, sillä rata muistuttaa rallipolkua. – Rata on rallimiehelle käypä rata. Rataa reunustavat puut ja hyppyjäkin löytyy, innostuu Kankkunen.
 
Joensuussa viivalla nähdään myös vihdoin Ari Ruoppa. Ruoppa on ollut alkukauden tiimipäällikkönä Markku Alénin tiimissä, mutta nyt hän on saanut BMW:nsä kuntoon. Hän on yksi sarjan kokeneimmista kuljettajista ja alkukauden ajamattomuus on myös saanut kuskin ajohalut tappiinsa. – On mukava päästä ajamaan vihdoinkin. Fiilikset ja odotukset ovat korkealla ja kliseisesti voisi sanoa, että voittamaan lähdetään, nauraa Ruoppa.
 
Divisioona II –luokan kärkisijoja pitää hallussaan Jarmo Hallman ja Harri Korkiakoski. – Joensuun rata on kotirata ja siksi odotankin tältä kilpailulta hyvää sijoitusta, Hallman miettii. Koko sarjan nuorin kuljettaja Juho-Antti Johansson ajaa Supermoto-luokassa ja on myös pistejohdossa. – Kausi on mennyt yli odotusten ja kaikki tästä eteenpäin on vain kotiinpäin, kertaa Johansson. Toisena luokassa ajaa Mika Sironen, joka on niittänyt mainetta ja kunniaa myös Euroopassa ja oli luokan ehdoton ennakkosuosikki.
 
Showta ei tehdä pelkästään paikalla olevalle yleisölle. Jokaisesta osakilpailusta tehdään oma koosteensa MTV3-kanavalle. Joensuun kilpailun parhaat palat näet TV:stä 18.7. klo 17:30-18:00.

Teksti: AKK Sports Oy

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste