Lauantain kilpailun jaksot ovat muokkautuneet jo useita kuukausia ratamestarin päässä, tosin suunnitelmia pitää muuttaa kilpailupaikkana käytettävän toiminnassa olevan soramontun muuttumisen mukaan. Ratamestarin tehtävät eivät rajoitu yksin radan tekemiseen ja suunnitteluun, vaan huomioon on otettava paljon muitakin asioita. Kilpailutapahtuman suunnittelu lähteekin ”suurien” linjojen vetämisestä, eli kilpailupaikan varmistuttua pitää kartoittaa käytettävä alue ja jakaa se erilaisten toimintojen mukaan. Tietenkin ratkaisevaa on itse kilpailurinteiden löytäminen ja se saneleekin monesti pääosan muiden toimintojen sijoittamisesta. Kuitenkin aina pitää tehdä kompromisseja radan, varikon, lähtöalueiden, siirtymien ja ennen kaikkea yleisöalueiden suhteen. Tänä vuonna olemmekin panostaneet erityisesti yleisön viihtyvyyteen ja hyviin katselualueisiin. Viime vuoden kisasta muutoksena onkin kilpailijoiden varikon siirtäminen pois soramontun pohjalta, jolloin yleisölle vapautuu runsaasti hyviä katselupaikkoja kilpailun seuraamiseen aivan lähtöalueen vieressä, jolloin autojen moottorien ”soundin” voi tuntea!
Lauantain kilpailujaksot suunnitellaan ”ajettaviksi”, mikä tarkoittaa sitä, että aivan hurjimmat paikat säästetään sunnuntain kilpailun viimeisiä jaksoja varten. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kyseessä olisi tylsää katseltavaa, melkeinpä päinvastoin, sillä jouheasti etenevä kilpailu on vauhdikasta nähtävää ja kokemuksesta tiedän, että ensimmäisen päivän ensimmäisillä jaksoilla usein tapahtuu odottamattomia suorituksia, sillä yritystä saattaa olla vähän liikaakin suuren yleisön edessä! Tämän vuoden kilpailuun on tulossa ennätysmäärä autoja ajamaan World Cupin pisteistä, joten jo senkin vuoksi nähtävää varmasti riittää kahdelle päivälle. Lauantain viimeisille jaksoille on luvassa paikkoja, jossa erotetaan jyvät akanoista, pitäähän kilpailussa erotkin saada ja se tehdään vaativuutta lisäämällä. Ennustankin että lauantain kilpailun ratkaisut tullaan kärjen osalta näkemään jaksoilla 3, 5 ja 6… Sunnuntain kilpailun radat tehdään vasta lauantain kisan jälkeen, kun ratamestari on päivän katsellut kilpailijoiden suorituksia ja sunnuntaina aamun varhaisina tunteina syntyy toisen päivän jaksot. Luvassa on lauantain jaksoihin jonkin verran vaatimustasoa lisää, kuitenkin mielessä se, että autoilla pitäisi ajaa kahden viikon päästä Norjassa seuraavat kisat, joten aivan ”romurallia” ei toivottavasti ole tulossa.