Sunnuntain toiseen lähtöön Kangas lähti hyvillä mielin. – Tänään meillä on paremmat mahdollisuudet ajaa hyviä aikoja, sillä olosuhteet tasoittuvat kun pätkiä ajetaan useampaan kertaan, lähtöpaikasta kärsimme toki edelleen, Juha kertoi. Sunnuntai valkeni sateisena ja kilpailu alkoi Juhalta toiseksi nopeimmalla ajalla. – Sitten asiat alkoivat mennä poskelleen, kärsimme kahdesta rengasrikosta jotka aiheuttivat ohjaus-akselin katkeamisen. Kilpailu oli pakko keskeyttää, sillä suuntavaistottomalla autolla ei voi ajaa metriäkään, harmistunut ylihärmäläinen kertoo. Sunnuntain lähdön voittoon nousi Chris Atkinson Subarullaan, toiseksi lähdössä puristi ensimmäisen lähdön voittaja Cody Crocker, Toyotalla ajavien Simon Evansin ja Neal Batesin ollessa seuraavilla sijoilla. Juhan Tallikaveri Ed Ordynski sijoittui toisen lähdön viidenneksi. Juha kertoo alkukaudesta. – Tämä on tällaista aaltoliikettä. Meillä on periaatteessa paljon paremmat edellytykset menestyä kuin viime vuonna, mutta alkuvuosi ei ole vielä täysin natsannut kohdilleen, tiedän kuitenkin mahdollisuutemme ja sen, että huono onni ei ole ikuista, me tulemme vielä tänä vuonna, hän päättää.


ARC Driver’s points after two rounds


1. Simon Evans 65 points
2. Cody Crocker 50
3. Scott Pedder 44
4. Dean Herridge 40
5. Neal Bates 40
6. Chris Atkinson 37
7. Juha Kangas 22
8. Ed Ordynski 28
9. Brad Goldsborough 16


ARC Manufactuers’ points after three rounds


1. Subaru 182
2. Mitsubishi 152
3. Toyota 110


Link to the Australian rally series: http://www.rally.com.au


Teksti: Jarkko Alanen

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste