– Vuosi sitten saavutimme luokkavoiton hyödyntämällä yli 40 vuoden rallikokemuksemme ja samalla strategialla aiomme jatkaa myös tänä vuonna. Rengasrikkoja on kaikin keinoin vältettävä, Hytönen tietää.
– Ralliautomme on huollettu ja vaihdelaatikko vaihdettu vastaamaan n-ryhmän sääntöjä. Nyt vain odotellaan kilpailun käynnistymistä perinteisellä Killerin yleisöerikoiskokeella. Ilmojen herra on luvannut erinomaista rallisäätä, joten meille kaikille on varmasti tulossa upea kilpailuviikonloppu, Hytönen toivoo.
Uudistuksia kokenut rallireitti saa Hytöseltä kiitosta ja kritiikkiä. 80- ja 90- luvuilla rallissa ajettu Myhinpään huippuhieno rallitie palaa yli 10 vuoden tauon jälkeen kilpailuohjelmaan. Rallin viimeisenä päivänä kahteen kertaan ajettava ja teknisesti erittäin haastava erikoiskoe tulee Hytösen mielestä viimeistään ratkaisemaan marssijärjestyksen myös koko rallin voitosta. Vastakohtana Hytönen antaa kritiikkiä Väärinmajan uudelle alkuosalle.
– Perjantaina uudessa Kruununperässä ja sunnuntaina Myhinpäässä tulee tapahtumia riittämään. Kuka tahansa kilpailua sunnuntaina johtaakin ei missään tapauksessa voi olla varma voitostaan ennen kuin Myhinpää on kahteen kertaan ajettu? Se erikoiskoe on kuin legendaarinen Ouninpohja, jota tänä vuonna ei rallissa missään muodossa ajeta. Jo pelkän nuotin tekeminen Myhinpäähän oli kovan työn takana ja mielenkiinnolla jään odottamaan mitä kaikkea tuolla erikoiskokeella tuleekaan tapahtumaan, Hytönen visioi.
– Lauantaina viimeisenä ajettavan Väärinmajan erikoiskokeen uusi alkuosa ihmetyttää. Ruoho kasvaa keskellä tietä ja fiilis olisi kuin mökille ajaisi. Alkuosalla on yksi erittäin jyrkkä ylämäki, joka meidän kohdallamme on varmasti kulunut siihen kuntoon, että niin minulla kuin kanssakilpailijoillani tulee varmasti ongelmia päästä se ylös. Jo nyt näen painajaisia siitä kuinka epätoivoisesti yritämme nousta tuota mäkeä automme jäädessä pohjastaan tiehen kiinni, puistelee Hytönen päätään.
Suomen MM-rallissa ajetaan 23 erikoiskoetta ja maaliin Hytönen Racingia odotellaan sunnuntaina klo 15 aikoihin.
Lisätietoja saat Kari Hytösen kotisivuilta osoitteesta www.hytonenracing.com.