– Ensimmäisessä aika-ajossa ei löytynyt heti vauhti. Tuntuma ei ollut paras mahdollinen. Toiseen aika-ajoon tehtiin hieman muutoksia, mutta rengas puhkesi kesken ajon. Osuin hieman kanttariin ja siinä se hajosi. Vaihdoimme renkaan varikolla, mutta samalla huomasimme iskunvaimentimen olevan irti, Auto ei toiminut kunnolla, joten jouduin lähtemään toiseen kisaan lähtöruudusta 25, harmitteli Karjalainen.
– Ensimmäisessä lähdössä oli kuiva rata. Lähdin kisaan ensimmäisen aika-ajon mukaisesti ruudusta 23. Pystyin nousemaan sijalle 16, joten sain noustua hyvin. Toiseen lähtöön löytyi hieman lisää vauhtia. Sijoitukseni maalissa oli 20 ja sain ajettua myös hyvän kierrosajan. Vielä olen selvästi kärjestä jäljessä, mutta sijoitus Italiaan nähden parani jälleen yhdellä pykälällä. Rookie-cupissa sijoitukseni oli molemmissa starteissa kahdeksas.
Tavoite ja taktiikka tuleviin kilpailuihin on jo selvillä. Kauaa ei moottorit jäähtymään ehdi, sillä seuraavan kerran kisaillaan jo tulevana viikonloppuna Lausitzringin radalla.
– Aika-ajoissa pitää löytää vauhti heti. Nyt aika-ajojen tekniikkaongelmat vaivasivat hieman suoritusta. Lähden jälleen
parantamaan sijoitustani Lausitzringin radalla. Formula ykkösiin verraten meidän luokan autoilla ei välttämättä tule paljon nopeuseroa joissakin mutkissa, vertaili Karjalainen.
Kärkikolmikko Nurburgissa oli seuraavanlainen: ensimmäinen lähtö Vettel, Abreu, Jackson, toisessa lähdössä Abreu, Jackson, Vettel. Kaikki kuljettajat ajavat toista kauttaan sarjassa, joten kokemuksen merkitys näkyy.
http://www.moottorimaailma.com/henrikarjalainen.htm
MoottoriMaailma
lappalainen@moottorimaailma.com
www.moottorimaailma.com